Uuteen Autovouhotuksen blogiini pääset tästä.
sunnuntai 31. toukokuuta 2015
Autovouhotus - Uusi yhteisöllinen automedia
Uuteen Autovouhotuksen blogiini pääset tästä.
Tunnisteet:
Autoblogi,
Autoliike,
Autovouhotus,
Koeajo,
Käytetty
tiistai 5. toukokuuta 2015
Vaihdokkiarvio: Koeajossa Pontiac Firebird
Ajaminen, ominaisuudet, varusteet?
Ajaessa huomaa, että mitään kaksoiskytkinvaihteistoja ei ole. Eikä siihen lienee tässä kapineessa tarvettakaan, mikäli ostaja haluaa auton vuodelta 1997. Nopeuden kanssa on oltava varovainen, koska se saattaa huomaamattakin kivuta liian suureksi. Ja jottei elämä nopeusmittarin kanssa menisi liian helpoksi, on nopeus ilmoitettu sekä maileina (mph), että kilometreinä (km/h). Toki pelkkä mailimittari on ihan hyväksyttävä Suomessakin silloin, kun kuljettaja muistaa, että yksi maili on 1,6km. Tuntuma rattiin ei ole aivan koko rattikehältä paras mahdollinen, mutta hyvällä tolalla silloin, kun ottaa kiinni sieltä mistä pitääkin. Hieman nitinää ja natinaa oli jo havaittavissa, mutta niinhän vanhoissa autoissa tuppaa helposti olemaan, kun tietä on nähnyt tarpeeksi. Toisaalta, mielestäni hieman vanhempikin auto voi joskus olla kiva - varsinkin sellainen auto, johon liittyy jokin tarina!
Moottoritiellä Firebird on miellyttävä menijä, alustatuntuma ei mielestäni mikään superjäykkä ole, vaikka sporttisuutta on havaittavissa. Kaupungissa katseitakin saattanee saada käännetyksi, tämä on mielestäni senverran hienon värinenkin.
Historiaa
Firebirdistä valmistettiin kaikkiaan 4 eri korimallia, joista ensimmäinen näki päivänvalon vuonna 1967, ja viimeinen vuonna 1993. Historian aikana Pontiac Trans-Am Firebirdillä ajoi esimerkiksi Ritari Ässä! Trans-Am oli Firebirdin parhaiten varusteltu, V8 koneella oleva versio, siinä missä Base Coupe taas V6 -koneella varusteltu perusmalli. Vuonna 2009 General Motors lopetti kokonaan Pontiacin valmistuksen, tuotannon päättyessä loppuvuodesta. Syynä tähän olivat talousvaikeudet, jotka johtivat myös siihen, että Hummer myytiin. Nykyisinä tuotemerkkeinä GM:llä on esimerkiksi Chevrolet ja Opel, eikä Chevroletiakaan enää Camaroa ja Corvettea lukuun ottamatta Euroopan markkinoille tuoda. Tähän on syynä GM:n halu panostaa Opeliin.
Jenkkinostalgiaa ja urheiluautoa kaipaavalle, osta pois! Kaikkea ei vain voi perustella järjellä, ja tämä onkin enempi se tunteella perusteltavissa oleva automalli. Kilpailijamallina tunnetaan Chevrolet Camaro, jotenka ostajan päätettäväksi jääkin, lähteekö hän kotia Camarolla, vai Firebirdillä :). Nopea vilkaisu Nettiautoon osoittaa, että jopa enempi ajettuja Firebirdejä myydään hinnakkaammalla. Jotenka, mitenkä olisi harrasteauto?
Myyjäliike: Ok Auto, Jyväskylä
Hinta: 6900 e
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)