Auto on ajettu 135 000 kilometriä. Konehuoneessa mylvii 261 hevosvoimainen ja kaksilitrainen bensakone. Auto on nelivetoinen ja manuaalivaihteilla. On hyvä että vanhan koulukunnan kuljettajille on tarjolla manuaalivaihteisia autoja vielä vuosiksi eteenpäin! Aina ei ole pakko valita automaattia, vaikka sellainenkin on S3:een saatavilla.
Taajamassa auto on tavallaan mukavan leppoisa ajaa. Se on mukava ja leppoisa silloin, kun muistaa pitää huolen, ettei nopeus karkaa liian isoksi. Autossa ryhti vaikuttaa olevan hyvin tallessa, eikä mikään paista silmään ikävällä tavalla. Myös moottoritiellä meno on miellyttävää.
Jos RS3 tuntuu edelleen liian kalliilta, mutta A3 taas liian miedolta, saattaa S3 olla yli kymmenvuotiaanakin mieluisa vaihtoehto. Tämä oli kolmas kerta, kun S3 oli minulla koeajossa. Aina auto on tuntunut mieluisalta ajaa, vaikka RS3:sta saattaisi tietyissä tilanteissa kaivata ääniä. Jos autollaan kuitenkin ajaa paljon pitkää matkaa, niin hiljaisempi lienee pitkässä juoksussa parempi.


