maanantai 16. maaliskuuta 2026

Viikon uutuus - koeajossa Nissan Micra

Tässä se nyt oli - uusi Nissan Micra! Vanhaan verrattuna on säilynyt lähinnä nimi, ja uusiksi on mennyt kaikki muu. Tällä kertaa Renault 5 ja Nissan Micra on sukua toisilleen. Vaikka autot erottaa ulkonäöllisesti omiksi malleikseen, tarkkasilmäinen saattaa kuitenkin tunnistaa autoissa jotakin samaa. Varsinkin kuljettajan paikalla on samaa tunnelmaa sillä erotuksella, että Renaultin tuotos on paljon retrohenkisempi, Nissanin tuotos on taas saanut vaikutteita tältä vuosituhannelta.

Taajamassa auto on hyvin balanssissa. Kokosieni 170 senttinen kuljettaja saa ajoasennon hyvin kohdilleen. Autossa on myös 52 kilowattitunnin ajoakku, minkä saa ladattua 15% - 80%:iin noin puolessa tunnissa. Toimintamatka on pisimmillään 414 kilometriä, jos keli ja ajotyyli vain on optimit. Tämä on yksi seikka, minkä perusteella autolla voisi perjaatteessa ajaa pidempääkin reissua - olettaen, ettei kyydissä ole liikaa ihmisiä tai tavaraa. Ajotuntuma myös moottoritiellä on hyväksyttävyyden rajoissa.
Mikään lapsiperheen ykkösauto tämä ei ole, eikä ole myöskään Renault 5. Tämä sopii hyvin esimerkiksi perheen kakkosautoksi, millä ajetaan esimerkiksi työmatkaa. Ainoaksi autoksi tämä saattaa sopia yksin asuvalle henkilölle.

Kumpi auto sitten pitäisi valita - Nissan vai Renault? Se riippuu pitkälti fiiliksestä, koska kymmenien tuhansien eurojen ostosta tehdessä ostaa aina myös fiilistä. Jos haet vanhan ajan retrofiilistä, osta Renault. Jos haet tämän vuosituhannen fiilistä, osta Micra. Jos mainituilla asioilla ei ole väliä, ratkaisee myyjän myyntitaidot kilpailun.

Nissan Micra maksaa halvimmillaan 28 990 euroa.
Auton lainasi: Käyttöauto / www.kayttoauto.fi

lauantai 14. maaliskuuta 2026

Koeajossa Audi Q5 Sportback

Ajattelin viihdyttää itseäni ja kierrellä autoliikkeitä. Kun vastaan tuli Audi Q5 Sportback, totesin etten ollut ajanut kyseistä mallia vielä metriäkään. Ei kestänyt kauaa, niin paperityöt koeajoa varten oli tehty, ja minulla oli auton avaimet.

Audi Q5 oli edellisen kerran koeajossani vuonna 2010, joten auto on luonnollisesti ehtinyt vuosien varrella muuttua. Tällä kertaa auto on lataushybridi, ja polttomoottorin virkaa hoitaa kaksilitrainen bensakone. Sähköllä pääsee noin sadan kilometrin matkan silloin, kun keli on hyvä. Hinnaston mukaan mitään muita voimalinjoja ei ole tarjolla. Auto on nelivetoinen, tehoa löytyy 299 hevosvoimaa, ja vaihteisto on automaatti.
Taajamassa auto on hyvin balanssissa. Myös moottoritiellä homma toimii oikein hyvin, eikä mikään paista häiritsevästi silmään. Kooltaan auto on arkikäyttöön sopivan oloinen. Auto on monellakin tavalla vaivaton ajettava, mihin tottuu nopeasti.

Audi Q5 lähtee halvimmillaan omaksi 64 993 eurolla, ja Q5 Sportback 67 292 eurolla. Toki se on paljon rahaa, mutta auto on helppo kuvitella ihan mihin vain, missä tämän kokoista autoa vain tarvitaan.
Auton lainasi: Jyväskylän Autotarvike / www.jklauto.fi

keskiviikko 11. maaliskuuta 2026

Ainakin nyt kerran vielä - koeajossa Mercedes-Benz CLA

Olen fiilistellyt kaikille tutuille, kavereille, ja varmaan myös tuntemattomille siitä, mitenkä uskottava auto Mercedeksen uusi CLA on. Varsinkin silloin, jos kokoluokka vain sattuu sopimaan omaan käyttöön. Jos rahatilanne sallisi, olisin taatusti tilannut uuden CLA:n itselleni. Työtilanteeni on kuitenkin niin heikko, että jouduin hakemaan auton uudelleen koeajolle, jotta saisin fiilisteltyä autoa teille lisää. Joten olkaapa hyvä, tässä tulee lisää tarinaa Mercedeksistä.

Edellinen ajamani CLA oli punainen, kun nyt ajoon lähti musta. Mallimerkinnän numerosarja on tällä kertaa 250+. Tehoiltaan auto on vastaava kuin tavallinen 250, mutta ajoakku on kooltaan isompi. 71 kilowattitunnin ajoakku vastaan 85 kilowattitunnin ajoakku.  Auto on takavetoinen, nelivetoinen auto olisi mallimerkinnältään CLA 350, ja siinä on sama ajoakku mitä nyt ajoon lähteneessä autossa. Mideoin CLA on kaksisatanen, ja siihen on tarjolla 58 kilowattitunnin ajoakku. Hinnastossa ilmoitetut 535 - 782 kilometrin toimintamatkat pätee silloin, kun keli ja ajotyyli on optimi.
Mercedeksen CLA lähtee käyntiin sillä, että istuutuu kuljettajan paikalle ja laittaa D vaihteen pesään. Vastaavaa on nähty esimerkiksi Skodalla, Volkswagenilla ja Volvolla. Mercedes ei ole laittanut CLA:han edes käynnistysnappia. Ylinopeuspimputus on helppo sammuttaa näytön vasemmassa yläkulmassa olevasta painikkeesta. Taajamassa auto on varsin mukavasti balanssissa, äänet on saatu vaimennettua hyvin. 272 hevosvoimainen auto on myös tehoiltaan sopiva arkikäyttöä varten. Joku saattaisi toki pohtia nelivetoisen ja 354 hevosvoimaisen auton ostamista, mikä on mielestäni ymmärrettävää.

Olen edelleen sitä mieltä, että jos autostaan vain viitsii maksaa noin 50 000 euroa, ja CLA on kokoluokaltaan oikea, kannattaa autoon käydä perehtymässä tarkemmin. Tällä kertaa koeajettu auto on niin tuore, ettei sitä ole vielä keretty kelkkoa museoon, vaan sitä voi käydä katsomassa autoliikkeessä.
Auton lainasi: Käyttöauto / www.kayttoauto.fi

perjantai 6. maaliskuuta 2026

Koeajossa nelivetoinen Ford Capri

Mitäpä sitä ihminen silloin, kun lunta pyryttää ja ajokeli on mitä on? Minä päätin lähteä koeajolle nauttimaan kunnon kelistä! Ja hyvä että lähdin, sillä ei kestänyt montaa päivää, kun alkoi paistamaan aurinko. Minä en pidä talvesta yhtään, pidän enemmän aurinkoisesta kelistä ja keväästä. Jos olisi mahdollista, asuisin jossakin lämpimässä, ja nauttisin lumen sijaan auringosta.

Tällä kertaa ajoon lähti nelivetoinen Ford Capri, jollaista olin ajanut kerran aikaisemmin. Huono ajokeli on hyvä siksi, että silloin käy armottomasti selväksi, toimiiko auto vai ei? Vanhaa ja alkuperäistä Capria en ole ajanut kertaakaan,  joten siihen en lähde tätä uudempaa täyssähköistä autoa vertaamaan.
Jos on ajanut aikaisemmin Volkswagenin ID.4 ja ID.5 malleja, kuljettajan paikalla voi huomata jotakin tuttua. Heti ei ehkä tulisi mieleen, että Ford Caprin sisarmallina toimii myös Cupra Tavascan. Pienen perehtymisen jälkeen käy ilmi, että autot on tekniikaltaan toisille sukua. Jos auton merkillä ei ole sinulle oleellista merkitystä, suosittelen siinä tilanteessa koeajamaan koko kolmikon - Cupra, Ford ja Volkswagen.

Taajamassa auto on toimivan oloinen ajaa, myös lumisessa kelissä. Neliveto on takavetopainotteinen ja sen huomaa. Myös takavetoinen malli on tarjolla, mutta itse ostaisin omani tottakai nelivetoisena. Silloin 340 tehoinen auto on sopivasti balanssissa arkikäyttöä ajatellen. Tällä kelillä autolla ajaa hyvin myös isommilla teillä, missä poikkesin lenkin. Cupraan ja Volkswageniin verrattuna pidän siitä, että Fordissa on edes yritetty hakea hieman retrohenkeä. Siihen en ota kantaa, onko retrohenkisyydessä sitten onnistuttu.

Ford Capri maksaa halvimmillaan 41 990 euroa, ja siihen rahaan saa takavetoisen auton 52 kilowattitunnin ajoakulla. Kaikki nelivetoiset autot on 79 kilowattitunnin ajoakulla, ja sellaisen saa halvimmillaan 50 290 eurolla.
Auton lainasi: Käyttöauto / www.kayttoauto.fi

keskiviikko 4. maaliskuuta 2026

Toyota Hiace on koeajo numero 1500!

Kuinka moni lähtee koeajamaan autoa kahden tunnin ajomatkan päähän? Vastaus oli tällä kertaa selvä - minä! Yleensä koeajan lähinnä autoliikkeiden myytäviä autoja, mutta nyt koeajoa tarjosi auton ja tien museo Mobilia, tein päätöksen lähteä matkaan. Tällä kertaa auto ei ollut myynnissä, vaan tarkoitettu museoitavaksi. Sillä perusteella en edes kysynyt Hiacelle hintaa.

Joku saattaa myös kysyä, että mistä tiedän tämän olevan otsikossa mainittu, 1500:s ajamani auto? Olen pitänyt kirjaa ajamistani autoista. Aloitin kirjanpidon heti, kun sain ajokortin maaliskuussa 2006. Tuhannes ajamani auto tuli täyteen 2.3.2021, silloin Helsingin Sanomat kävi kyydissäni, ja juttelimme autojen koeajamisesta. Tasan 5 vuotta myöhemmin, 1500 autoa tuli täyteen samalla päivämäärällä, 2.3.2026.

Huomaa, että koeajojen osalta sama tahti on jatkunut jo hyvän tovin. Minulle 1500 ajetun auton rajapyykin ylittäminen tarkoittaa juhlapäivää, samoin kuin 1000 auton rajapyykin ylittäminen vuonna 2021. Siitä johtuen aivan mikä tahansa auto ei kelvannut koeajolle.
Tähän tarkoitukseen kelpasi hyvin vuosimallin 1990 Toyota Hiace. Auto on nelivetoinen, museorekisterissä, manuaalivaihteilla, sekä ajettu vain noin 100 000 kilometriä! Museorekisterissä olevia autoja olen ajanut muutamia muitakin - 1972 Saab 99, 1980 Opel Kadett, 1980 Mercedes-Benz W123, 1982 Plymouth Reliant, 1985 Toyota Corolla, 1989 Volkswagen Caravelle, sekä viimeisimpänä tämä Toyotan paku. Ajamistani autoista Nissan Bluebird on tietääkseni laitettu museorekisteriin koeajoni jälkeen.

Tässä on samalla ensimmäinen sellainen 1990 luvulla valmistettu muserekisteröity ajoneuvo, mitä olen ajanut. Auton voi laittaa museorekisteriin sen jälkeen, kun valmistusvuoden päättymisestä on kulunut 30 vuotta. Se tarkoittaa sitä, että juttua kirjoittaessa minun vanhan, vuosimallin 1995 Nissan Primeran saisi jo museorekisteriin, mikäli se olisi alkuperäistä vastaavassa kunnossa. Tiedän kuitenkin kyseisen Primeran olevan jo paalattu, joten sitä ei museorekisteriin laiteta.
Koeajolle luvattu Toyota Hiace on ulkoisesti siistissä kunnossa. Auto lähtee käyntiin terveen oloisesti. Jätin kytkemättä nelivedon päälle, joten auto vetää taka-akselilta. Autolla on yllättävän hauska ajaa! Siitäkin huolimatta, että se on joskus ollut vain tavallinen, työkäyttöön tarkoitettu pakettiauto. 

Yli 35 vuotias auto sopii lähinnä harrastekäyttöön, enkä lähtisi sellaisella enää töihin. Autossa on selvästi jotakin, mitä ei nykyautoissa enää ole - nimittäin fiilis! Olen ajanut esimerkiksi Hiacen korvannutta Proacea muutamia kertoja, enkä ole Proacessa päässyt kertaakaan samaan tunnelmaan, mitä Hiacea ajaessa. On varmasti jatkossakin etsittävä ajoon enemmän vanhoja autoja.
Jos pitäisi valita jokin pakettiauto, mikä kuvastaa suomalaisuutta hyvin, Toyota Hiace on täydellinen valinta! Tuntuu että mikään muu pakettiauto ei kuvasta suomalaisuutta yhtä hyvin. Menneinä vuosikymmeninä Suomi on ollut täynnä Toyota Hiaceja ja Ford Transiteja, ja on ihan mahtavaa, että niitä on myös säilynyt museokuntoisena. Jokaisen bensalenkkarin pitäisi ajaa tämmöistä vanhaa Hiacea edes kerran.

Kangasalan reissulle piti ottaa Gopro mukaan, jotta reissusta saa edes pienen koeajovideon. Video löytyy Youtubesta. ja on linkitetty alas.

Koeajosta kiitos Mobilialle. Mikäli haluat nähdä koeajamani Toyota Hiacen, kannattaa käydä katsomassa Mobilian näyttely nimeltä Ysärijysäri, missä auto tulee olemaan näytillä. -> www.mobilia.fi

tiistai 3. maaliskuuta 2026

Käytännöllinen kiesi - Koeajossa Ford Tourneo Connect

Aina autoliikkeissä pyöriessä mietin, mitkä autot on minulta vielä ajamatta? Yksi oli tämän korimallin Ford Tourneo Connect. Asiantila oli tottakai korjattava, joten kysyin autoon avaimia koeajoa varten. Koeajo järjestyi, ja pääsin fiilistelemään tätä käytännöllisyyden multihuipennusta!

Auto on lataushybridi, myös täyssähköinen auto löytyy sellaista haluaville. Tourneo Connect on henkilökuljetuksiin tarkoitettu malli, kun taas tavarankuljetukseen tarkoitettu malli on Transit Connect. Molempia olen ajanut, Transit Connectia myös täyssähköisenä.
Ajoasento on pystymallinen, kuten pakettiautoissa usein tapaa olla. Muuten vaikutelma on kuin hieman isommassa henkilöautossa. Taajamassa auto on hyvin balanssissa, esimerkiksi melutaso on saatu hyvin kohdilleen. Myös auton mitat on helppo hahmottaa, joten auto on helppo kuvitella esimerkiksi taksikäyttöön. Kuljettaja tekee tällä työnsä.

Myös moottoritiellä meno on toimivaa, eikä mikään paista häiritsevästi silmään. Auton parasta antia on selvästi tavallinen arki silloin, kun tarvitsee perusvarmaa henkilökuljetinta tavalliseen arkeen, ja kohtuullisella hinnalla. Tässä on auto, mille on olemassa selkeä tarve silloin, kun ostopäätös syntyy. Mistään tunnepitoisesta valinnasta ei ole kyse.

Jos haluat verrata Fordia ja Volkswagenia, anna mennä. Volkswagen Caddy nimittäin on sukua Fordin pikkupakuille, samoin kuten nykyään myös Ford Ranger ja Volkswagen Amarok. Hinnastoja tutkiessa löysin autolle halvimmaksi hinnaksi 43 300 euroa.
Auton lainasi: Käyttöauto / www.kayttoauto.fi