keskiviikko 4. maaliskuuta 2026

Toyota Hiace on koeajo numero 1500!

Kuinka moni lähtee koeajamaan autoa kahden tunnin ajomatkan päähän? Vastaus oli tällä kertaa selvä - minä! Yleensä koeajan lähinnä autoliikkeiden myytäviä autoja, mutta nyt koeajoa tarjosi auton ja tien museo Mobilia, tein päätöksen lähteä matkaan. Tällä kertaa auto ei ollut myynnissä, vaan tarkoitettu museoitavaksi. Sillä perusteella en edes kysynyt Hiacelle hintaa.

Joku saattaa myös kysyä, että mistä tiedän tämän olevan otsikossa mainittu, 1500:s ajamani auto? Olen pitänyt kirjaa ajamistani autoista. Aloitin kirjanpidon heti, kun sain ajokortin maaliskuussa 2006. Tuhannes ajamani auto tuli täyteen 2.3.2021, silloin Helsingin Sanomat kävi kyydissäni, ja juttelimme autojen koeajamisesta. Tasan 5 vuotta myöhemmin, 1500 autoa tuli täyteen samalla päivämäärällä, 2.3.2026.

Huomaa, että koeajojen osalta sama tahti on jatkunut jo hyvän tovin. Minulle 1500 ajetun auton rajapyykin ylittäminen tarkoittaa juhlapäivää, samoin kuin 1000 auton rajapyykin ylittäminen vuonna 2021. Siitä johtuen aivan mikä tahansa auto ei kelvannut koeajolle.
Tähän tarkoitukseen kelpasi hyvin vuosimallin 1990 Toyota Hiace. Auto on nelivetoinen, museorekisterissä, manuaalivaihteilla, sekä ajettu vain noin 100 000 kilometriä! Museorekisterissä olevia autoja olen ajanut muutamia muitakin - 1972 Saab 99, 1980 Opel Kadett, 1980 Mercedes-Benz W123, 1982 Plymouth Reliant, 1985 Toyota Corolla, 1989 Volkswagen Caravelle, sekä viimeisimpänä tämä Toyotan paku. Ajamistani autoista Nissan Bluebird on tietääkseni laitettu museorekisteriin koeajoni jälkeen.

Tässä on samalla ensimmäinen sellainen 1990 luvulla valmistettu muserekisteröity ajoneuvo, mitä olen ajanut. Auton voi laittaa museorekisteriin sen jälkeen, kun valmistusvuoden päättymisestä on kulunut 30 vuotta. Se tarkoittaa sitä, että juttua kirjoittaessa minun vanhan, vuosimallin 1995 Nissan Primeran saisi jo museorekisteriin, mikäli se olisi alkuperäistä vastaavassa kunnossa. Tiedän kuitenkin kyseisen Primeran olevan jo paalattu, joten sitä ei museorekisteriin laiteta.
Koeajolle luvattu Toyota Hiace on ulkoisesti siistissä kunnossa. Auto lähtee käyntiin terveen oloisesti. Jätin kytkemättä nelivedon päälle, joten auto vetää taka-akselilta. Autolla on yllättävän hauska ajaa! Siitäkin huolimatta, että se on joskus ollut vain tavallinen, työkäyttöön tarkoitettu pakettiauto. 

Yli 35 vuotias auto sopii lähinnä harrastekäyttöön, enkä lähtisi sellaisella enää töihin. Autossa on selvästi jotakin, mitä ei nykyautoissa enää ole - nimittäin fiilis! Olen ajanut esimerkiksi Hiacen korvannutta Proacea muutamia kertoja, enkä ole Proacessa päässyt kertaakaan samaan tunnelmaan, mitä Hiacea ajaessa. On varmasti jatkossakin etsittävä ajoon enemmän vanhoja autoja.
Jos pitäisi valita jokin pakettiauto, mikä kuvastaa suomalaisuutta hyvin, Toyota Hiace on täydellinen valinta! Tuntuu että mikään muu pakettiauto ei kuvasta suomalaisuutta yhtä hyvin. Menneinä vuosikymmeninä Suomi on ollut täynnä Toyota Hiaceja ja Ford Transiteja, ja on ihan mahtavaa, että niitä on myös säilynyt museokuntoisena. Jokaisen bensalenkkarin pitäisi ajaa tämmöistä vanhaa Hiacea edes kerran.

Kangasalan reissulle piti ottaa Gopro mukaan, jotta reissusta saa edes pienen koeajovideon. Video löytyy Youtubesta. ja on linkitetty alas.

Koeajosta kiitos Mobilialle. Mikäli haluat nähdä koeajamani Toyota Hiacen, kannattaa käydä katsomassa Mobilian näyttely nimeltä Ysärijysäri, missä auto tulee olemaan näytillä. -> www.mobilia.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti