Viikon vaihtari: sähäkkä pallosalama - Koeajossa Opel Corsa OPC

Katselin autoliikkeen vaihtoautoriviä, kunnes silmääni pisti Opel Corsa. Tarkemmin vilkaistuani huomasin, ettei auto ole aivan vakio - se oli OPC! OPC on lyhenne sanoista Opel Performance Center, ja sen nimissä myydään pykälää viritellympiä Opeleita. Opel Corsa OPC on auto, jollaista en ollut koskaan ajanut - oikeastaan en muista, olisinko koskaan aiemmin saanut koeajomahdollisuutta kyseiseen malliin. Joskus vuosia takaperin olin ajanut perusmallin Corsaa, mutta siitäkin oli jo aikaa. Tuolloin Corsan vuosimalli oli 2006, joten tämä on viisi vuotta tuoreempi tapaus.

Nyt avaimet oli käytävä pyytämässä koeajoa varten, koska uutta koeajomahdollisuutta tuskin hetkeen tulisi. Toinen syy on se, että minulta toivottiin Tiktokissa Opelin koeajoa. Olin päättänyt toteuttaa toiveen, ja esitellä jonkin Opelin.

Kun googlasin tarkempaa tietoa autosta, niin paljastui syy sille, miksi auto oli jäänyt aiemmin koeajamatta - netin myyntipalstoilla näitä löytyy vain muutamia. Loput autot ovat eri henkilöiden omistuksessa, tarkkaa määrää en tiedä. Mikään yleinen ilmestys tämä ei ole. En muista koskaan ennen tehneeni näin läheistä tuttavuutta Opel Corsa OPC:n kanssa. Minulle tutumpi malli on pykälää isompi Opel Astra OPC, jota en ole vielä päässyt ajamaan metriäkään.

Auton spekseistä kerrotakoon, että vuosimalli on 2011, ja ajettu autolla on 141 000 kilometriä. Vaihteisto on manuaali, ja 1.6 litraisesta bensakoneesta löytyy tehoa 192 hevosvoimaa. Teholukema ei sinänsä ole iso, mutta auton koko huomioiden kuitenkin on. Auto on etuvetoinen. Silmämääräisesti arvioiden auto on siistissä kunnossa.

Kuljettajan paikalla istuu mielellään, ajoasento on 170 senttiselle kuskille toimiva. Takapenkki on jo niin ahdas, sekä sinne joutuu ryömimään etuovien kautta, että siellä ei aikuinen enää mielellään matkusta. Varsinkin uutena auto on ollut varsin tunnepitoinen pakkaus, ja ensimmäinen omistaja todennäköisesti pykälää tai paria autotietoisempi henkilö, joka tietää mitä on ostanut ja mitä saanut. Historiansa aikana auto ei ole ollut mikään talliruusu, vaan sillä on selkeästi ajettu.

Mitä tulee auton varusteisiin, niin minut yllätti tieto siitä, että kuljettajan istuimen selkänojassa lukee Recaro! Esimerkiksi ilmastointiautomatiikka löytyy, ja papereiden mukaan jakohihna on vaihdettu 140 000 kilometrin kohdalla.

Kone lähtee nätisti käyntiin, sekä käynti on tervekäyntisen oloista myös sen jälkeen, kun auto on ajettu lämpimäksi. Tehoa on auton koko huomioiden senverran sopivasti, ettei autolla todellakaan tarvitse jäädä jalkoihin. Ajotuntuma on varsinkin taajamassa näpsäkkä, moottoritielle mennessä autosta kuoriutuu äkäinen pikku piiska.

Sinänsä tämmöisessä pikkuhirviössä ei ole autona mitään järkeä - ei vaikka sen ostaisi kuinka käytettynä. Tämä on vain ja ainoastaan täysin tunnepitoinen tuote, minkä omistamista pitää haluta - järjellä sitä ei voi perustella. Jos auton kuitenkin haluaa omistaa, niin nyt kymmenvuotiaan auton voi saada omakseen 9890 eurolla. Alle kymppitonni ei enää kuulosta pahalta, ja ostolupa voi jopa hellitä kotoa, varsinkaan jos ilmastoasioita ei ole jaksettu miettiä.

Mielestäni tämmöisessä autossa on paljon hauskuutta ja ajamisen iloa - pienessä kirpussa on vähintään riittävästi tehoa! Kiitosta ansaitsee myös ohjaustuntuma, mikä vaikutti mielestäni varsin hyvältä. Opeleita olen autoiluhistoriani aikana ajanut todella vähän, mutta tästä minä voisin jopa tykätä - oikeasti!

Auto myynnissä: Rinta-Joupin Autoliike / www.rinta-jouppi.com

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki