Ulkonäöllisesti EQA:n tunnistaa edelleen Mercedeksen pienimmän pään sähköautoksi. Mallimerkinnän numerointi paljastaa, ettei auto ole aivan miedoin, sillä kolmesatasen alapuolella on EQA 250 ja yläpuolella EQA 350. Olen aikaisemmassa vaiheessa ajanut kaikki tarjolla olevat mallit, ja todennut, että tehojen osalta eron huomaa käytännössä. Nyt ajoon lähtenyt kolmesatanen on 4Matic, mikä tarkoittaa nelivetoa. EQA 300 ja 350 ovat nelivetoja aina. Jos autonsa haluaisi ilman nelivetoa, on tarjolla malliston miedoin 250.
Ulkonäöllisesti uudistuneen mallin erottaa vanhasta, tottakai. Huomiota kannattaa kiinnittää esimerkiksi etupuskuriin. Uudistuksia on tullut myös auton komponentteihin. Kuljettajan paikalla auto tuntuu edelleen tutulta Mercedekseltä, eikä mitään yllättävää ilmene.Ajoasento löytyy 170 senttiselle koeajokuskille mieluisasti kuntoon. Taajamassa auto on leppoisa ajaa, kokonaisuus on hyvin balanssissa. Myös moottoritiellä homma toimii, vaikka sisätilat ei ole mitkään järin suuret. Jos auton kokoluokka on oikea, on EQA näpsäkkä kulkine vaikka työmatkoille tai arjen liikkumiseen. Jos auton kokoluokkaa haluaa vertailla muuhun Mercedeksen mallistoon, kannattaa vertailuun ottaa GLA.
Kolmesatanen EQA pitää sisällään 66,5 kilowattitunnin ajoakun, ja tehoa autosta löytyy 228 hevosvoimaa. Vääntöä on 390 Newtonia, ja WLTP mitattu toimintamatka 453 kilometriä. Jos WLTP mitatun toimintamatkan haluaa optimoida, kannattaa silloin valikoida autoksi malliston miedoin EQA 250+, jossa toimintamatka on 557 kilometriä. Ero selittyy sillä, että miedommasta autosta puuttuu neliveto, jolloin on vähemmän sähköä kuluttavia osia, lisäksi ajoakku on tällöin 70,5 kilowattituntia.Esimerkiksi EQA 250 latautuu 10% - 80%:iin 30 minuutissa, kun hyödyntää suurimman mahdollisen 100 kilowatin lataustehon, joten lataustauon aikana ehtii hyvin vaikkapa lounaalle.
Mercedeksen halvin EQA maksaa 54 390 euroa.
Auton lainasi: Käyttöauto, Jyväskylä / www.kayttoauto.fi
Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti