perjantai 21. kesäkuuta 2024

Viikon uutuus - Koeajossa BYD Seal U

 BYD on tehnyt Suomeen tuloaan vähintään hengästyttävällä tahdilla. Rytinällä on tullut myös iso läjä muitakin kiinalaismerkkejä, kuten MG ja Maxus, enkä edes tähän tähään muista kaikkia ulkoa. Yksi viimeisimpiä tulokkaita Bydin mallistoon on Seal, ja sen jatkeeksi nähty kookkaampi ja mastohenkisempi painos Seal U. Nyt ajoon lähti täyssähköinen Byd Seal U. Sen jälkeen kun BYD:in maahantuonti alkoi, on vuoden aikana on maahan ruvettu tuomaan BYD:iltä useampia eri malleja - Atto3, Dolphin, Han, Tang ja Seal. Se vaikuttaa kovalta tahdilta myös siksi, ettei BYD ole ollut kiinalaisista auoista mitenkään edullisimmasta päästä.

Henkilöautojen lisäksi Suomen rekisterissä on myös BYD:in valmistamia linja-autoja ainakin pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä. BYD:in tekemiä junia en ole Suomesta bongannut, mutta niitäkin olisi valmistajan kotimaasta saatavilla.

Uutuusmalli BYD Seal U maksaa halvimmillaan 43 500 euroa, joten se on merkin kalleimpiinn, vähän yli 70 000 euroa maksaviin malleihin nähden varsin houkuttelevasti hinnoiteltu. Sisätiloiltaan Seal U vaikuttaa varsin hyvältä, eikä laadussakaan vaikuta olevan valittamista. Ajoasento löytyy 170 senttiselle koeajokuskille kohdilleen mukavasti. Koeajokuski mahtuu hyvin istumaan myös takapenkille kuvan ottamisen aikana. Ajoakun kapasiteetti on 87 kilowattituntia, ja se latautuu 30% - 80%:iin 28 minuutissa.

Koeajoon lähtenyt BYD Seal U on tehoiltaan 215 hevosvoimaa, joten auto on arkikäyttöä ajatellen taajamassa hyvin balanssissa. Myös moottoritiellä meno on toimivaa, eikä valittamista ole. Kiinalaisten tuotteiden kohdalla laatuvaikutelman voisi olettaa olevan huonompi, mutta BYD on onnistunut pitämään laatuvaikutelman koeajon perusteella kunnossa.

Byd Seal U sopii hyvin monenlaiseen arkikäyttöön ja lomareissuille, sillä autolla saa vetää myös 1300 kilon painoista perävaunua. Itseäni mietityttää kiinalaisten autojen kohdalla vaihtohyvitys, paljonko autoista saa vaikka muutaman vuoden päästä, kun autoilla on ensin ajettu pari talvea meikäläisten Suomessa. Ja eiköhön parin talven jälkeen rupea myös käytännön ajokokemuksia löytymään kiinalaisista autoista.

Kaikkein yllättävintä ehkä on se, että BYD Seal U tekee tuloaan myös nelivetoisena lataushybridinä. Netistä löytyvien tietojen perusteella odotan koeajoa varsin mielenkiinnolla, koska en ole ajanut kiinalaisia autoja polttomoottorilla vielä kertaakaan.


Auton lainasi: Jyväskylän Autotarvike / www.jklauto.fi

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti