Ranskalaisen, suht tuoreen ja vähän ajetun autn voi löytää edullisesti vaihtoautorivistä. Tällä autolla on ajettu noin 38 000 kilometriä, eli ikään suhteutettuna ei paljoakaan. Hinnaksi ilmoitetaan 17 790 euroa. Vaihteistona on automaatti, ja konehuoneessa mylvii 1,2 litrainen bensakone. Auto on käytännöllisillä varusteilla, alkaen ilmastointiautomatiikasta.
Jos mallimerkintä ei kerro vielä mitään, Peugeot 208 on muinaisen 205:n nykyinen seuraaja. Välissä nähtiin mallit 206 ja 207. Edeltäneistä malleista Peugeot 205 on nähty myös B-ryhmän kilpurina rallissa, ja 206 taasen WRC luokan kilpurina. B-ryhmän 205:sta on historian saatossa käskyttänyt Juha Kankkunen, ja 206 WRC:tä Marcus Grönholm.
Peugeot 208 toimii parhaiten silloin, kun hakee itselleen kohtuuhintaista arjen käyttöautoa, jolla hoitaa ne tavalliset arjen askareet. Mikään ison lapsiperheen tilaihme tämä ei varsinaisesti ole, silloin auto sopii parhaiten kakkosautoksi. Takapenkki ei tämän kokoluokan autossa ole 170 senttiselle koeajokuskille mikään tilaihme, mutta pärjännee siellä kuitenkin pienen lenkin taajamassa. Jos lähtee tekemään vaikkapa pidempää mummolareissua, aikuinen istuu mieluiten etupenkillä.
Kaikki toimii hyvin myös sen jälkeen, kun kone on ajettu lämpimäksi. Osa vioista voi ilmetä koneen ollessa kylmänä, osa taas koneen ollessa lämmin. Omalta ajettujen autojeni listalta löytyy myös vanhemmat mallit 206, 207 ja edellisen korimallin 208. On ilo todeta, kuinka ajotuntuman osalta auto on mennyt vuosien saatossa vain paremmaksi. Jos minä lähtisin autokaupoille ostamaan tämän kokoluokan Peugeotia, pitäisi mallin olla joko 205, tai uusin 208.
Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti