keskiviikko 11. joulukuuta 2024

Viikon uutuus - Koeajossa Kia EV3

Ennen lomareissuani se tapahtui - autoliikkeen esittelyhalliin oli saapunut Kia EV3, ja pääsin näkemään auton! Mutta koeajoa jouduin odottamaan lomareissuni jälkeiselle ajalle, koska autoa ei ollut vielä rekisteröity. Joskus olen kuullut sanottavan, että hyvää kannattaa odottaa, ja näin se oli myös tälläkin kertaa. Kia EV3 on autouutuus, josta olin pitkin syksyä lukenut juttuja ympäri internetiä. Odotukset autoa kohtaan olivat kohdillaan - eikä ne olleet mitkään pienet. Ajattelin myös, että ainakin paperilla auto näytti siltä, että sitä todennäköisesti tullaan vielä myymään ja paljon!

Koska aikaisemmin on tullut ajettua isompi EV9, on EV3 kuskin paikalta tutun oloinen. Oikeastaan mieleen tulee, etä EV3 on kuin kutistettu EV9. EV3 on etuvetoinen, ja tehoa sähkömoottorista löytyy 204 hevosvoimaa. Kia tuntuu suhtautuvan tämän auton kohdalla tehoihin järkevästi, eikä ole lähtenyt revittelemään järjettömän suurilla tehoilla.

Ajoakku on tarjolla kahdessa eri koossa - 58,3 kilowattituntia ja 81,4 kilowattituntia. Tällä kertaa autossa oli isompi ajoakku, mikä on kooltaan varsin uskottava, kun vertaa muihin nykyajan sähköautouutuuksiin. Ajoakun saa ladattua 10% - 80%:iin 31 minutissa, joten kahvitauon aikana saa autoaan ladattua jo varsin kohtuudella, jotta matka pääsee jatkumaan. Toimintamatka on WLTP mitattuna jopa 605 kilometriä, mikä tarkoittaa sitä, että hyvällä kelillä siihen voi jopa päästä.

Kuskin paikalla ajoasento löytyy 170 senttiselle koeajokuskille järkevästi kohdilleen. Vaihdeviiksi löytyy ratin oikealta puolelta, mikä tuo mieleen suosikkiautomerkkini. Takapenkillä pärjää, vaikkei sinne kaksimetrinen koripalloilija kunnolla mahtuisikaan. Taajamassa Kia EV3 on hyvin balanssissa, eikä häiriöääniä kuulu ohjaamoon sisälle. Koeajolenkillä piipahdin myös parkkihalliin testaamaan autoa, ja testimielessä myös pysäköin auton. Molemmista auto selvisi hyvin pistein. Auton mittasuhteet on mielestäni helppo hahmottaa, ja silloin kun ei ole, peruutuskamera auttaa hyvin.

Myös moottoritiellä Kia EV3 toimii, vaikka joku saattaisikin haluta joissain tilanteissa autoonsa hieman enemmän tehoa. Mutta ainakin toistaiseksi hinnastossa on vain 204 hevosvoimainen versio. Kun kuljettajana on jokin muu kuin Kimi Räikkönen, ja mittarina käytetään tavallista arkea, pärjää mielestäni tälläkin oikein hyvin. Kia EV3 on monella tapaa aika maltillinen tapaus, ja sellaisena se lunastaa ainakin minun odotukseni. Muotoilu herättänee joidenkin ihmisten intohimoja enemmän kuin auton tehot.

Kia EV3 maksaa halvimmillaan 36 990 euroa. Kun katsotaan hintaa ja sitä, mitä rahalla saa, on paketti vähintäänkin kunnossa. Se, onko tämä sinun autosi, selviää sillä, että käyt autoliikkeessä tutustumassa autoon, ja poikkeat koeajolle.

Auton lainasi: Rinta-Joupin autoliike / www.rinta-jouppi.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti