Nykyinen Capri on aina täyssähköauto, eikä sillä ole paljoakaan tekemistä vanhan Caprin kanssa. Ei oikeastaan muuta kuin nimi. Ajoakku on kooltaan 79 kilowattituntia. Kyseisen akkukoon kanssa Caprit on aina nelivetoisia, ja tehoa löytyy 340 hevosvoimaa. Kaksi muuta akkukokoa on 52 kilowattituntia ja 77 kilowattituntia, ja silloin Capri on aina takavetoinen. Ne ovat myös tehoiltaan miedompia, 52 kilowattituntinen akku on 170 hevosvoimaisen tekniikan kanssa, ja 77 kilowattituntinen akku 286 hevosvoimaisen tekniikan kanssa.
Vaikka Capri eroaa ulkonäöllisesti muista saman perusrakenteen jakavista autoista, on kuljettajan paikalla kuitenkin Volkswagenista tuttuja piirteitä, ja ne erottaa silloin, kun on käynyt vaikkapa Volkswagenin tai Skodan liikkeessä koeajolla. Huomiota kannattaa kiinnittää näyttöihin ja vaihdeviikseen, sekä ovesta löytyviin painikkeisiin.
Kuljettajan paikalla ajoasento löytyy 170 senttiselle koeajokuskille mallikkaasti kohdilleen, eikä valittamista ole. Tämän jälkeen kokoiseni henkilö pärjää myös takapenkillä kuljettajan takana. Taajamassa auto on varsin tasapainoisen ja mukavan oloinen ajaa, samoin myös moottoritiellä. On sähköautoja, mitkä eivät ole enää arkikäytössä mukavia siksi, koska niissä on tehoa yksinkertaisesti naurettavan paljon liikaa. Ford tarjoilee tehoa arkikäyttöä ajatellen jo järjellisen määrän.
Ford Capri on myös Lutakossa löytyvillä mukulakivillä miellyttävän oloinen ajaa. Alusta on saatu insinöörien toimesta hiottua mukavan oloiseksi, eikä ongelmia vaikuta muutaman tunnin mittaisella koeajoelenkillä olevan. Voisin kuvitella, että Ford Capri tulee toimimaan hyvin esimerkiksi työsuhdeautoilijan tai taksiyrittäjän käytössä. Auto on myös sisätiloiltaan niin uskottava, että taksiasiakas pärjää sen kyydissä taajamassa muutaman kilometrin matkan hyvin.
Kun mietitään arkikäyttöä, ja sähköautojen vertailun helpottamiseksi, on akun latausnopeus oleellinen tieto. Pelkällä akkukoon tiedolla ei tee mitään. Nelivetomallistossa akun lataa täyteen 10% - 80%:iin 26 minuutissa, eli alle puoleen tuntiin. Nelivetoisen auton toimintamatkaksi ilmoitetaan 592 kilometriä, kun taas takavetoisena auton toimintamatkaksi 627 kilometriä. Ero johtuu ainakin osittain siitä, että nelivetoisessa autossa on enemmän sähköä kuluttavia komponentteja.
Halvimmillaan Capri lähtee omaksi 45 650 eurolla. Ostaakko sitten nelivetoauto vai takavetoauto, selviää miettimällä omia mieltymykisä, tai suhtautuen asiaan ihan puhtaati järjellä - ajaako paljon kaupungissa ja valtateillä asfalttipinnalla, vai poikkeaako ajamaan kinttupolkuja pienemmille teille, käyden vaikkapa mökillä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti