Mikä ihmeen Truckmasters? Koeajossa kuorma-autoksi muuttunut Toyota Land Cruiser

Viimeaikoina on otsikoissa ollut kuorma-autoksi muutetut autot. C-kortillisiksi on aiemmin muutettu Euroopassa myytäviä pick-upeja, kuten Ford Ranger, Volkswagen Amarok, Isuzu D-Max, sekä Truckmastersina myytävä Toyota Hilux. Nyt on ollut kyse muustakin, kuten Toyota Land Cruiser, Mercedes-Benz GLS ja kuorma-autoversiona kummajainen Mercedes-Benz Vito - näistä on myös saanut C-kortillisia muunnelmia, ja syynä on puhtaasti verotekninen kikkailu. Auto on silloin viisipaikkaisenakin autoverovapaa.

Kun bongasin Jyväskylässä Toyotan jälleenmyyjän pihassa Land Cruiserin, jossa komeili keulalla Truckmastersin logo, viimeaikaiset otsikot tulivat mieleeni. Truckmastersin tuotteet olivat aiemmilta juttukeikoilta tuttuja, sillä olin tutustunut heidän tuotteisiinsa aiemmin Toyota Hiluxin muodossa. Truckmastersilla on ideana muuttaa kuorma-autoiksi jo olemassaolevia autoja, ja nyt heidän mallistosta löytyy Toyotalta kaksi järeää maastoautoa - Hilux ja Land Cruiser.

Kävin tälläkin kertaa pyytämässä myyjältä auton avaimet. Olin toki ajanut Toyotan Land Cruiseria aiemminkin, mutta siitä oli jo jokunen vuosi aikaa. Viimeksi ajamani Land Cruiserin vuosimalli oli 2013, joten oli mukavaa päästä myös todentamaan, minkälaisia muutoksia autoon on tullut noin kymmenessä vuodessa.

Päällisin puolin katsottuna auto näyttää aivan tavalliselta Land Cruiserilta. Silmiin pistää lähinnä Truckmastersin markkinointiviestintä, esimerkiksi logo auton perässä ja keulassa. Ratissa oleva Toyotan logo muistuttaa auton alkuperästä. Pohjimmiltaanhan tämä on Toyota, ja myydään uutena Toyotan liikkeen kautta. Jos ei ole tarkkana, saattaa äkkiä mennä sekaisin B ja C1 kortilliset versiot - tieto selviää rekisteriotteelta. Auto rekisteröidään luokkaan N2G, mikä tarkoittaa suomeksi C1-ajokortin vaativaa kuorma-autoa. Jos peruspaku rekisteröitäisiin kuorma-autoksi, rekisteröitäisiin se luokkaan N2, nyt lisänä oleva G kirjain taas viittaa siihen, että autolla pääsee pahemmasta paikasta.

Kuorma-auto tästä on saatu nostamalla kokonaispaino 3505 kiloon. Kokonaispainon korotus on saatu aikaan taka-akselin muutoksilla. Lisäksi on täytynyt asentaa myös rajoitin. Suurin sallittu perävaunun vetopaino on 3000 kiloa, mutta on hyvä muistaa, että tapauksista riippuen tarvitaan ajokortissa merkinnät C1E tai CE. B-kortillisessa Land Cruiserissa vetohommiin riittää aina ajokortin merkintä BE, eikä muuta tarvita.

Takaa saa auki vaikkapa vain takaikkunan, jos tilanne niin vaatii.

Auto lähtee napista käyntiin, ja autosta löytyy vielä perinteinen käsijarrukahva. Ajoasento löytyy sähkösäätöjen kautta. Land Cruiser on iso auto, ja sen huomaa, sillä sisätilat on melkoisen isot. Taajamassa auto on melko helppo ajettava, eikä ongelmia ilmene. Myös moottoritiellä meno on mukavuusalueen rajoissa, joskin rajoittimen takia ohitettavia riittää. Paljon pitkiä matkoja ajavan kannattaa toki itse miettiä oma autontarve, haluaako ostaa autonsa B kortillisena vai C1  kortillisena, koska B kortillisella saa ajaa rajoitusten mukaan myös moottoritiellä. Silloin matka-aika esimerkiksi Lapin lomareissuilla on helposti tunnin nopoeampi.

Viisipaikkaisen Toyota Land Cruiserin saa halvimmillaan 105 872 eurolla. Kun autonsa ostaa C-kortilliseksi muunnettuna, hinta on sen jälkeen enää 77 558 euroa. Mainitut hinnat sisältävät ALV:n. Hintaero rupeaa nätisti sanoen olemaan tavallisen duunarin vuosipalkan verran, saattaa käydä mielessä erilaisten vaihtoehtojen miettiminen. Se mihinkä kukakin sitten päätyy, on jokaisen itsensä mietittävissä.

Itse ainakin mielenkiinnolla odotan, milloinka nämä kuorma-automuunnokset veronkiertomielessä lopetetaan, vai annetaanko asian vain olla ja jatkua? Selvää kuitenkin tuntuu olevan, että kuorma-automuunnoksien tekeminen tulee jatkossakin jatkumaan niin kauan, kun niiden veroedut sallitaan.

Kuka tämmöisen kuorma-autoversion sitten ostaa? Voisin kuvitella, että yrittäjät, varsinkin koneyrittäjät on yksi potentiaalinen kohderyhmä, jolle tämän luokan auto uppoaa täysin. Heillä on monesti C-kortit valmiina, mielenkiintoa autoja ja koneita kohtaan, sekä firmat, jotta autosta saa vähennettyä ALV:n. Toisaalta ihmisten kanssa kuorma-automuunnoksista jutellessa on saattanut tulla puheeksi kyseisen toiminnan eettisyys, sillä ilman verohyötyä näitä ei tehtäisi. On jännä ajatella, että kyseessä on tavallaan laillinen veronkierto.

Tämä auto löytyy Jyväskylästä OK Auton esittelyautojen rivistä. Www.okauto.fi

 Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki

Viikon uutuus - Koeajossa Hyundai Ioniq 6

 
Selasin tylsyyttäni sosiaalista mediaa. Vastaan osui autoliikkeen somepäivitys, että Hyundai Ioniq 6 on heillä joskus lähiaikoina, ja ennakkomyynti on jo alkanut. Myös koeajo olisi ollut mahdollista varata. Kuvien perusteella auto vaikutti vähintään mielenkiintoiselta, ja olin kiinnostunut koeajosta. Asia lopulta unohtui ja hautautui muiden asioiden alle.

Pääsiäisen jälkeen tiistaina lähdin kiertämään autoliikkeitä, ja etsimään jutun aiheita. Hyundain liikkeen pihassa seisoi musta Ioniq 6, ja muistin välittömästi sen, mitä olin kerennyt unohtaa. Siispä koeajoaika oli sovittava välittömästi. Auto näytti silmääni vähintään yhtä hyvältä mitä kuvissa, joten odotukset olivat melkoisen kovat.

Jos Hyundai Ioniq 5 säväytti kulmikkaalla muotoilullaan, ja pikselimäisillä yksityiskohdillaan, niin säväyttää yksityiskohdillaan myös Ioniq 6. Uutuus on muotoilultaan pehmeä ja sulavalinjainen, mutta 5:sta tuttu pikselimäisyys on tallella. Myös kuljettajan paikalla Ioniq 5 ja Ioniq 6 ovat keskenään samantyylisiä. Ioniq 6:ssa on myös virtuaalipeilit, eli tavallisia sivupeilejä autossa ei ole lainkaan. Virtuaalipeilit tarkoittavat sitä, että peilien tilalla on kamerat ja näytöt. Vastaavaa on nähty myös Audilla, sekä Mercedes-Benzillä kuorma-autoissa.

Hyundai Ioniq 6 on tarjolla takavetoisena ja nelivetoisena. Nyt on kyse nelivetoisesta, ja tehoiltaan jytkymmästä mallista. Potkua konehuoneesta löytyy nyt 325 hevosvoimaa. Ajoakun koko on 77 kilowattituntia. Auton ostaminen on tehty helpoksi, sillä akkukokoja ja varustetasoja on tarjolla vain yksi, valittavaksi jää lähinnä vetotapa ja madollisesti lisävarusteita. Se mikä on ostajan kannalta kuitenkin hyvä tieto, on se, että auton perään saa laittaa 1500 kilon painoisen peräkärryn. Edelleen Suomen teillä liikkuu säköautoja ja hybridejä, joihin ei ole tarjolla minkäänlaista vetokoukkua.

170 senttinen koeajokuski löytää ajoasennon kohdilleen mielekkäästi. Ajoasento säädetään sähkösäätöjen kautta. Hallintalaitteiden sijoittelu on järkevää. Kun kokoiseni kuljettaja on saanut hyvän ajoasennon, mahtuu myös takapenkille hyvin.

Taajamassa auto on mielekäs ajaa, valittaa ei voi. Suurin totuttelua vaativa asia on virtuaalipeilit, sillä itselleni nyt oli ensimmäinen kerta, kun ajoin tämmöisellä autolla. Listallani on jo 1197 autoa, joten perinteisiin peileihin on jo kerennyt vahvasti tottua. Mielessä kävi myös, että jos Ritari Ässä vaihtaisi Trans Amistaan Hyundaihin, olisi malli ehdottomasti Ioniq 6!

Myös moottoritiellä meno on toimivaa, mutta ehdottomasti taajamassa sähköauto on taloudellisempi, koska moottorijarrua pystyy hyödyntämään. Toimintamatka on 519 kilometriä, joten myös sen osalta auto rupeaa olemaan arkikäyttöön kelvollinen. On toki hyvä muistaa, että talvella pakkasherra ottaa toimintamatkasta osansa, ja laturilla joutuu käydä jopa selvästi useammin.

Itse pidän autossa ehdottomasti siitä, että se on niin selkeästi oma itsensä, eikä todellakaan ole mitenkään kopiokoneella tehty. Tämmöisiä autoja tarvitsisi todellakin lisää markkinoille, jotta bloggaajan mielenkiinto pysyisi yllä! Tähän voisi laittaa vaikka hymynaaman.

Hyundai Ioniq 6 on hyvä auto silloin, kun auton pitää samaan aikaan kampittaa arjen harmautta, ja toimia tavallisessa arjessa. Toki noin kymppitonnin edukkaammin saisi myös muitakin toimivia sähköautoja, kuten Nissan Ariya sekä Volkswagenilta ID.4 ja ID.5, mutta uskon Hyundai Ioniq 6:n löytävän silti oman ostajakuntansa, koska mainitut sähköautomallit painivat senverran eri sarjassa. Vaikka mainitsemani verrokkiautot ovatkin pykälää suurempaa kokoluokkaa, on Hyundai Ioniq 6:ssa kuitenkin yksi selkeä etuus moneen muuhun sähköautoon - se tukee 800 voltin latausjännitettä, minkä avulla ajoakku on mahdollista saada ladattua nopeammin täyteen. Vastaavaa 800 voltin latausjännitettä tukee esimerkiksi Porsche Taycan, mikä taas painii selkeästi eri hintaluokassa Hyundai Ioniq 6:n kanssa.

Noin parin tunnin koeajolenkki ei sisältänyt vielä kovin isoa pätkää huonompia teitä, joten pidemmän koeajon tulen tekemään joskus ajan kanssa.

Hyundai Ioniq 6 maksaa takavetoisena 60 390 euroa, ja nelivetoisena 65 390 euroa. Auto löytyy Jyväskylän Autotarvikkeen esittelyautojen rivistä / www.jklauto.fi

 Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki

Harrastekauden aloitus: American Car Show 2023

Pääsiäisenä se jälleen alkoi minulla - harrasteautokausi 2023! American Car Show on osaltani kuulunut pääsiäisperinteisiin monena vuotena alkaen 2009. En ole tarkkaan laskuissa pysynyt siitä, kuinka monesti olen käynyt, mutta ensimmäisen kerran olin tapahtumassa vuonna 2009. Koronan takia vuodet 2020 ja 2021 jäivät luonnollisesti väliin, mutta 2019, 2022 ja nyt 2023 on tullut peräkkäin tapahtumassa käytyä. Kaikkineen tämä vuosi oli ainakin kuudes kertani tässä tapahtumassa. Koronan lisäksi muitakin välivuosia on ollut, mutta enää en usko välivuosiin ilman pakottavaa syytä.

Kaikilla käyntikerroilla juurikin American Car Show on ollut pääsyy sille, miksi menen Jyväskylästä Helsinkiin. Muistan vieläkin syyn, miksi ensimmäisen kerran tapahtumaan lähdin - olin huomannut tapahtuman mainoksen V8 Magazinesta, ja ajattelin, että ACS voisi olla kiva, haluan sinne! Suuntasin tapahtumaan silloin ensimmäisellä autollani, mikä oli vuosimallin 1989 Nissan Sunny. Enää en autoa omista, joten junaliput olin varannut jo hyvissä ajoin, jolloin sai liput ostajan kannalta parhaaseen mahdolliseen hintaan.

Vehon toimesta tapahtumassa nähtiin Mercedes-Benz SLS AMG vuodelta 2012.

Helsingissä perillä tapahtumaan on helppoa löytää - esimerkiksi junalla tullessa jää pois Pasilan asemalta, mistä on lyhyt kävelymatka Helsingin Messukeskukselle. Autolla tullessa mieleeni on jäänyt, että oli helppo päätellä edessä ajavasta autoletkasta suurimman osan menevän American Car Show:hun, joten perille pystyi navigoida ilman navigaattoriakin, vaikkei olisi mitenkään kummoista paikallistuntemusta.

Huomattavaa on ehkä myös se, että minkään muun harrasteautotapahtuman osalta minulla ei ole ollut (vielä ainakaan) näin pitkää perinnettä, kuin juuri American Car Show:n kanssa. Tapahtuma vakuutti minut kerrasta!

Karonin osastolla nähtiin esimerkiksi keltainen, KRN-1 kilpinen Chevrolet Corvette.

Yleensä olen tapatumassa ollut aina pitkäperjantaina - en oikein osaa selittää mistä se juontaa juurensa, mutta näin se on aina ollut. Tänä vuonna kävin ensimmäistä kertaa messuilla lauantaina, vaikka tapatuma on minulle tuttu reilusti yli vuosikymmenen ajalta. Voi olla, että jatkossa palaan pienen hairahduksen jälkeen takaisin ruotuun, ja messupäiväksi palautuu jälleen perjantai.

Tuttuun tapaani aloitin fiilistelemään tapahtumaa sosiaalisessa mediassa viimeistään menomatkalla - niin Linkedinissä kuin Facebookissa. Instagramiin tuli ladattua somepostaukset tapahtuman ajalta.

Tapahtumana American Car Show on järjestetty vuodesta 1978 alkaen, ja on nykyään Suomen suurin alan harrastajien pääsiäistapahtuma.  Tapahtumaa varten oli valjastettu Helsingin Messukeskuksessa tilaa 32 000 neliötä. Keli suosi, ja aurinko paistoi Helsingissä erittäin mukavasti. Ihmisiä tuntui olevan messuilla varsin mukava määrä, mikä on tietysti vain hyvä asia.

Mad of Cars -autoliike oli tuonut paikalle esimerkiksi Ferrari SF90 Stradalen.

 Ajoneuvoja tapahtumassa on näytillä laidasta laitaan - Jenkkiautot tietysti pääosassa, lisäksi omana alueenaan tuningautot ja moottoripyörät. Perinteiseen tapaan myös alan firmoja on paikanpäällä, sekä erilaisia myyntikojuja alkaen pienoismallikauppiaista. Itse ostin yhdeltä pienoismallikojulta omaan kotiani hyllyn päälle kolmannen 1:24 kokoisen Ferrarin pienoismallin. Ferrarin tuon kokoluokan pienoismalleja on varsinkaan Jyväskylästä ollut todella vaikea löytää, koska Ferrari on brändistään todella tarkka, myös pienoismalliautojen osalta.

Autojen lisäksi messutapahtumassa oli muutakin oheisohjelmaa - esimerkiksi livemusiikkia ja showpainia! American Car Show on toistaiseksi ainut paikka, missä olen nähnyt showpainimatsin oikeassa elämässä. En oikein tiedä mitenkä se liittyy tapahtuman teemaan, mutta onpahan muuten suhteellisen brutaalia settiä - huh huh!

Miksi sitten minä tykkään käydä tämmöisissä tapahtumissa? Syy on puhtaasti sosiaalinen, sillä alan piireissä minulla on paljon tuttuja. Kaikki on jaettuna paljon mielekkäämpää, kun harrastekalustoa on ensin rakenneltu ja puunattu talven yli talleissa joko yksin, tai pienellä porukalla. Ilman sosiaalista puolta en näkisi tämmöisessä tapahtumassa paljoa järkeä. Autojen lisäksi tärkeää on toinen ihminen, ja tämmöinen tapahtuma kokoaa hyvin yhteen samanhenkistä porukkaa.

Carvista oli RAM:in maahantuojana osastollaan RAM malliston kanssa

Mikä tämän vuoden tapahtumassa oli parasta? Mielestäni tapahtuman järjestäjä oli tehnyt hienoa työtä, ja tapahtuma oli tänäkin vuonna hienosti toteutettu. Autohullu messukävijä sai tapahtumassa paljon silmänruokaa ja samanhenkistä seuraa, joten ennakkoon ostetun 25 euron messulipun hintaan sai vastinetta. Ennakkolippu oli muutaman euron edullisempi kuin ovelta ostettu lippu. Lisäksi sisäänpääsy nopeutui ennakkolipulla, koska ainakin lipputiskille oli jonoa ainakin minun tullessa paikalle.

Vaikka autot ja päästöt ovatkin nykyään lähes kirosanan maineessa, on hienoa nähdä, kuinka harrasteautoilu elää ja voi hyvin. Omalta osaltani en jaksa uskoa harrasteautoilun kuolemaan ainakaan vielä hetkeen - kyllä harrasteautoilulle vielä oma paikkansa varmasti löytyy.

American Car Show on jatkossakin osana minun pääsiäisperinteitäni, tavataan tulevinakin vuosina tapahtumassa ja moikataan!

Suosittelenko minä tapahtumaa toisille? Jos harrasteautoilu kiinnostaa, niin todellakin.

Moottoripyöristä moni oli rakenneltuja.

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki

Blogihistoriani Mehuisimmat koeajot - Osa 3

Olen kirjoittanut autoblogiani vuodesta 2014 alkaen. Toiminta on vuosien saatossa muuttunut ammattimaisemmaksi, ja minut on ehtinyt vuosien saatossa näkemään ja kuulemaan useammassa eri mediassa - Sanomalehti Keskisuomalainen, Radio Keskisuomalainen, Suur-Jyväskylän lehti, sekä vuosina 2015 - 2022 toiminut Autovouhotus. Myös Helsingin Sanomat on kirjoittanut minusta aukeaman jutun, kun tuhannes ajamani auto tuli täyteen.

Blogihistoriani aikana olen tehnyt toisinaan erilaisia välitilinpäätöksiä. Autovouhotuksen loppumisen jälkeen olen tehnyt muutaman postauksen mehukkaimmista koeajoista. Koska kevät tulee ja harrasteautokausi on aluillaan, on mielestäni aika jälleen muistella mehuisimpia koeajoja. Nämä autot on nyt enemmän tai vähemmän harrastesarjalaisia omista arkistoistani.

Minun osalta harrasteautokausi starttaa tänäkin vuonna Helsingin Messukeskuksesta, kun lauantaina menen käymään American Car Show:ssa. Sopii tulla nykäisemään hihasta, mikäli nähdään.

BMW i8 vuosimallia 2014

 
Elettiin vuotta 2019, kun bongasin sattumalta netin automyyntipalstalta vaihtoautona myytävän BMW i8 vaihtoauton. Autoa en ollut aiemmin ajanut, joten mielenkiinto heräsi heti. Samalta istumalta säntäsin välittömästi katsomaan autoliikkeeseen autoa. Syynä oli puhtaasti se, ettei tätä BMW:n lataushybridiä liian usein näe Keski-Suomen alueen autoliikkeissä. Siispä lähdin koeajolle ja jutuntekoon.

Minun ruumiinrakenteella autoon sisälle meneminen ja pois tuleminen on oma taiteenlajinsa. Olen 170 senttinen, ja auto on minua suurinpiirtein rinnuksiin asti. Tämä on yksi niistä koeajoista, mitä varmasti tulen muistamaan vielä pitkään. BMW i8:sta on tehty myös avoversio, jollaista olisi todellakin mehukasta päästä ajamaan!

BMW i8 on sikäli jännä auto, että muut i-sarjan autot, kuten i3 ja i4, i7 ja tuleva i5, ovat täyssähköautoja - ei kuitenkaan tämä i8.

Auto oli myynnissä Jyväskylässä Rinta-Joupin autoliikkeessä.

Seat Arosa

Selasin tietokoneelta koeajamieni autojen valokuvia, ja vastaan osui hauska pieni Seat Arosa. Muistin välittömästi auton ja koeajon vuodelta 2018, joten se oli merkki siitä, että auto oli nostettava esiin tässä blogipostauksessa. En edes muista mitä autoa olin alunperin menossa katsomaan autoliikkeeseen, mutta tämä se ei ollut. Päätin välittömästi tämän auton nähtyäni, että haluan koeajaa Seat Arosaa. Siispä alkuperäinen koeajoauto sai jäädä.

Koeajo kannatti, sillä Seat Arosan koeajomahdollisuutta ei ole enää tämän jälkeen tullut. Tekniikaltaan auto on vastaava kuin saman konsernin Volkswagen Lupo. Jos itse ostaisin hauskan ja pienen auton, missä on edulliset ylläpitokulut, voisi Seat Arosa ja Volkswagen Lupo olla potentiaalisia autoja.

Olen tällä hetkellä ajanut 1196 autoa, joten on aika paljon, jos näinkin helposti muistan jonkun yksittäisen koeajon. Ennen koeajopäivää olin nähnyt Seat Arosan vain valokuvista, Volkswagen Lupo oli sentään tullut minua vastaan Jyväskylän kaduilla. En tiedä minne tämä Arosa sittemmin myytiin, mutta minä en ole tätä täällä enää nähnyt.

Auto oli myynnissä Jyväskylän Autotarvikkeella.

Toyota GR Supra

Oli vuosi 2020, ja olin juuri palannut Jyväskylään Ylläksen reissulta. Vuoden 2020 MM-ralli oli juuri alkamassa Jyväskylässä. Palasin loman jälkeen sorvin ääreen, ja lähdin kiertämään autoliikkeitä - kunnes Toyotan liikkeessä bongasin jotain mieluisaa! Toyotan GR Supra oli koeajokiertueella Jyväskylässä, joten varasin koeajon välittömästi.

Toyota GR Supra on läheistä sukua BMW Z4:lle, ja sen huomaa. Toyotaksi auto oli veikeä, sillä takavetoista polttomoottorista Toyotaa ei ollut markkinoilla hetkeen. Fiiliksen puolesta Toyota GR Supra on mieluisa tapaus, mielellään olisin ajanut tällä pidempäänkin. Moni Toyota on joskus tuntunut tylsän harmaalta, mutta GR Supra ei ole missään tapauksessa tylsä saati harmaa.

Toyota GR Supran koeajokiertue kävi tuolloin Jyväskylän OK Autossa.

Minkä minä näistä kolmesta ottaisin?

Minun tallistani voisi ihan hyvin löytyä vaikka kaikki nämä kolme autoa. Jos harvinaisuutta ajattelisin, ottaisin BMW:n tai Seatin. Jos auton tulisi olla uusi, ja haluaisi vaikkapoa leasingsopimuksen, olisi ainoa vaihtoehto Toyota. Jokaisessa listatussa autossa on omat hyvät ja huonot puolensa. Listan autoista Toyota on enää ainut, mitä saa uutena.

0ma vastaukseni siihen minkä ottaisin, riippuu varmasti senhetkisestä elämäntilanteesta.

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki

Koeajossa sähköistynyt Citroen Berlingo

On vähihtään loistojuttu, ettu EU:n jäsenmaista Saksa pisti hanttiin polttomoottorikieltoa ajatellen. Siitäkin huolimatta autokanta jatkaa väistämätöntä sähköistymistä, sillä EU:n päästönormit tulevat muutaman vuoden sisään vain kiristymään entisestään. Yksi takaraja on vuosi 2025, mikä on nurkilla aivan pian.

Nyt esimerkiksi Citroen Berlingoa saa vain ja ainoastaan sähköisellä voimalinjalla. Aiemmin tarjolla oli myös bensa ja diesel, mutta ne on virallisesti jääneet taakse menneisyyteen - korimallin pysyessä toki edelleen samana. Koska automalliin on luvassa uudistuksia, bloggaajalle se tietää todellakin koeajoa.

Sähköisessä Berlingossa on 50 kilowattitunnin ajoakku, sekä moottorissa tehoa 136 hevosvoimaa. Vääntömomentti on 260 Newtonia. Toimintamatka on WLTP mitattuna 281 kilometriä - talvella tietysti vähemmän, kesällä taajamassa pärtsäillessä jopa aavistuksen enemmän. Mukava tieto on se, että autoon saa vetokoukun - tosin perään saa laittaa vain 750 kilon painoisen kärryn. Koukku helpottaa esimerkiksi siinä, että siihen saa kiinni esimerkiksi pyörätelineen.

Toinen selkeä loistojuttu on se, että autojen saatavuus rupeaa pikkuhiljaa olla paremmalla tasolla. Juuri tätä koeajettua Berlingoa odotettiin autoliikkeen esittelyautojen riviin vuosi. Viime perjantaina Saarijärvellä järjestetyssä autonäyttelyssä kyselin radiolähetyksen juontajana autojen toimitusajoista, ja ne tuntuvat kääntyneen jo parempaan.

 
Taajamassa ajotuntuma on varsin järkevän oloinen, miellyttävä. Myös moottoritiellä meno toimii jotenkin, mutta oma kokemukseni on, että taajamassa tämä on selkeästi mukavampi tapaus. Plussaa on annettava ehdottomasti sisätiloista, jotka on todellakin kunnossa - sisään mahtuu aikuinenkin tosi hyvin.

Isoin miinus tulee toimintamatkasta, sillä toimintamatkan osalta parempia tapauksia on olemassa. Sähköisellä Berlingolla kuitenkin pärjää hyvin silloin, kun auto ja oikea tarve kohtaavat. Yksi tämmöinen voisi olla esimerkiksi taksissa. Polttomoottoria tulee ikävä silloin, kun on tarve ajaa paljon pitkää matkaa - silloin on olemassa mahdollisuus, että ostaja suuntaakin katseensa niihin automalleihin, joissa on pidempi toimintamatka. Ajotuntuman osalta auto on jopa mukavampi kuin polttomoottoriversio - sanon tämän silti, vaikka minut on tunnettu jopa sähköautovastaisena henkilönä. Mutta toisaalta, kolikolla on kääntöpuoli myös nyt, ja vain muutos on pysyvää. Päästöt on saatava painettua alas jotenkin, ja nyt on autoalalla vastuunkannon aika.

Plussaa on annettava myös Citroenin tiepalvelulle, koska aivan yllättäen jouduin soittamaan koeajon aikana tiepalvelun numeroon. Koeajolla ilmennyt ongelma ratkesi tiepalvelun auttamana nopeasti, ja matka pääsi jatkumaan. Itse en ole kertaakaan aiemmin joutunut soittamaan minkään merkin tiepalveluun, joten kokemusta näistä ei sen enempää ole. On hyvä, että ensimmäisestä kerrasta jäi positiivinen fiilis.

Auto on etuvetoinen, eikä monista sähköautoista tuttua takavetoa ole tarjolla. Myöskään nelivetoa ei ole, mutta toisaalta tällä pärjää siellä minne auto on tarkoitettukin.

Citroen Berlingon hinnat lähtee 41 940 eurosta. Kun suhteuttaa auton hinnan ja sisätilat, on se toki plussan arvoinen suoritus. Koeajettu auto löytyy Jyväskylän Käyttöauton esittelyautojen rivistä.

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki

Koeajossa Volkswagen Transporter

Olin jo hyvän tovin katsellut Volkswagenin merkkiliikkeen pihassa tätä Transporteria. Minun huomioni vei juurikin auton teippaus, mikä on varsin hieno. Lopulta hyvän koeajokelin osuessa kohdalle, kävin pyytämässä myyjältä avaimet, ja kävin ulkoiluttamassa autoa. Koeajolle halusin siitäkin huolimatta, että Transporterilla olin ajanut historian saatossa monet monet kerrat, ja päässyt testaamaan sitä erilaisissa olossuhteissa monipuolisesti. Koeajoista on jäänyt mieleen esimerkiksi vuonna 2016 Volkswagenin hyötyajoneuvojen talviajokoulu Hämeenlinnassa.

Auton konehuoneessa mylvii kaksilitrainen dieselpata. Tehoversioita on hinnaston mukaan tarjolla muutamia, 90 hevosvoimasta 204 hevosvoimaan. Nyt on kyseessä 204 hevosvoimainen pata. Vaihteiston virkaa hoitaa automaatti, ja vetotapana neliveto. Auto on saatavissa myös manuaalivaihteilla ja ilman nelivetoa. Transporter on saatavissa myös tila-autona, mikäli sellaista tarvitsee vaikkapa taksikäyttöön tai isolle perheelle.

Auto käynnistetään vielä vanhan koulukunnan tyyliin avaimesta, ja käsijarru on perinteistä kahvamallia. Ajoasento löytyy kohdilleen käsisäätöjen kautta. 170 senttinen koeajokuski ei voi ajoasennosta valittaa, ja hallintalaitteista alkaen kaikki oleellinen löytyy järkevyyden rajoissa. Jos on uudemmilla Volkswagenin polttomoottorimalleilla ajanut, autossa ei ole mitään yllättävää. Peruspalikoiltaan Transporter on tuttua ja turvallista Volkswagenia.

Ajettavuudeltaan Transporter on taajamassa varsin hyvä. Tuntuma on kuin ajaisi isoa henkilöautoa - sillä erotuksella, että pakettiautossa ajoasento on pystympi. Myös moottoritiellä meno on toimivaa, eikä valittaa voi. Jos itse olisin ostamassa Transporteria, niin todennäköisesti miettisin joko 150 hevosvoimaista, tai tätä 204 hevosvoimaista versiota. Itse jättäisin sen kaikkein miedoimman vaihtoehdon ostamatta.

Vaikka sähkö tekee kovaa vauhtia tuloaan myös hyötyajoneuvoihin, niin polttomoottorillekkin on edelleen oma käyttäjäkuntansa ja paikkansa. Yksi tämmöinen tilanne on vetohommat, jossa polttomoottori on vielä varsin hyvä vaihtoehto vaikkapa venetrailerin vetäjäksi. Toki sähköautoilla saa nykyään vetää kärryä enenevissä määrin, kun autojen tietoihin vain perehtyy tarpeeksi. Yksi ero tulee kuitenkin siinä, että sähköauto on tehokkaampi taajamassa, kun polttomoottori taas pitkällä matkalla.

Koeajon perusteella Volkswagen Transporter on vaihtoehto silloin, kun tarve on polttomoottorille, ja auton kokoluokka vain on oikea. Transporerin hinnat alkaen malli maksaa 40 355 euroa.

Auton lainasi: Jyväskylän Autotarvike / www.jklauto.fi

 Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki

Viikon vaihtari - Koeajossa Audi A5 coupe vuodelta 2014

Muistan joskus muinoin saaneeni blogiini liittyen kommentin, missä toivottiin Audi A5 Coupen koeajoa. En saanut tuolloin käsiini Audi A5 Coupea, joten ajoon lähti tuolloin Audi A7 Sportback - se oli sillä kertaa kaikkein lähimmäs osunut automalli.

Nyt kuitenkin muutaman vuoden viiveellä keli suosi, ja bongasin autoliikkeen myyntirivistä käytetyn Audi A5 Coupen. Sen kummempia miettimättä kävin pyytämässä myyjältä auton avaimet, jotta saisin koeajaa autoa. Minulle tämä oli ensimmäinen kerta Audi A5 Coupen ratissa, muutaman kerran olin aiemmin ajanut A5 Sportbackia Audin koeajokiertueella. Mielestäni Coupe on näistä kahdesta korimallista hienompi. Mikään överiharvinainen tämä korimalli ei ole Suomen teillä, sillä aina välillä vastaavan korimallin auto ajaa vastaan.

Koeajoon tällä kertaa oli ihan puhtaasti syynä se, että A7 nyt on A7, ja A5 on pykälää tai paria edullisempi ja miedompi auto. Autoilla kosiskellaan ehkä kuitenkin hieman erilaista ostajakuntaa. Eron huomaa, kun hyppää A7:n kuljettajan paikalta A5:n kuljettajan paikalle.

Auto on vuosimallia 2014, ja tietä se on nähnyt 156 000 kilometriä. Konehuoneessa mylvii 1,8 litrainen turbokone, mikä käy bensalla. Potkua siitä löytyy 170 hevosvoimaa. Vaihteistona on automaatti. Varusteita löytyy arkikäyttöä ajatellen jotakin, vaikka hieman tulee tunne, että Toyota Yarisissakin on enemmän varusteita kuin tässä. Varmaan ihmisten vimma ostaa Saksassa valmistettuja autoja johtuu siitä, että markkinointitiimi on hoitanut brändäämisen hyvin. Audilla autojen mallimerkinnät menevät loogisesti, numeron kertoessa siitä, mihinkä kokoluokkaan auto on laitettu. A5:n yläpuolella on perheversio A6.

Kuljettajan paikalla meno on Audille tyypillinen - jos on ajanut tämän aikakauden Audeilla, mitään kulttuurishokkia ei tule. Ajoasento löytyy 170 senttiselle koeajokuskille järkevyyden rajoissa kohdilleen, eikä valittaa voi. Ajoasento löytyy käsisäätöjen kautta.

Se mikä on tärkeintä, autossa on edelleen ryhti tallessa. 

Koeajon aikana auto herättää huomiota liikenteessä. Kun pysähdyin valokuvaamaan autoa, ei kestänyt kauaa kun puhelimeni soi. Soittajana oli entinen työkaveini, joka oli bongannut minut kuvaamassa Audia. Oli pistänyt auto silmään, että nyt on alla joku muu kuin tavallinen perheauto.

Taajamassa auto on mukavan oloinen ajaa. Koska moottori ei ole mikään yliampuva tehotykki, on kokonaisuus järkevän oloisesti balanssissa. Myös isommalle tielle siirryttäessä paketti on ja pysyy kasassa. Kun kone on ajettu lämpimäksi, ei vikoja tunnu ilmenevän. Auto on selkeästi premium, minkä huomaa siitä, että kaikki nitinät ja natinat loistavat poissaolollaan. Auton suunnittelija ja kasaaja on selkeästi tehneet hyvää työtä.

Isoin miinus tässä autossa on nelivedon puute. Sen puute ei tietenkään kesäkelillä aina haittaa, mutta koeajopäivän talvisella kelillä sen huomaa. Autolla on hintaa 14 750 euroa, ja siihen rahaan paketti on kunnossa. Ostohinnan puolesta tämä on ihan hyvin tavallisen palkansaajan ostettavissa. Joku tovi sitten katselin autoliikkeessä myös Audi A5 Coupea V6 koneella - tämä 1.8 TFSI on verotuksellisesti kevyempi ylläpitää, mikäli autoaan haluaa käyttää arkiajossakin.

Audi A5 Coupe on hieno auto henkilölle, joka liikkuu autollaan pääsääntöisesti yksin, tai kaksin kaverin kanssa. Takapenkki löytyy, mutta se on kooltaan niin mitätön, ettei aikuinen siellä istu varsinkaan pitkiä aikoja huvikseen. Itse en käynyt takapenkkiä koeistumassa millään tavalla. Jos Audi A5 Coupe on olevinaan liian mieto, voi vertailuun laittaa myös Audi S5 Coupen. Vanhempi Audi S5 on löydettävissä jopa 4,2 litraisella V8 moottorilla, uudemmissa sylinterimäärien ollessa miedompia.

Tästä on hyvä jatkaa, Audi A5 Coupe pitäisi todellakin päästä testaamaan tarkemmin kesäkelillä, jolloin auto loistaa paremmin edukseen.

Auto on myynnissä Jyväskylän Käyttöautolla -> www.kayttoauto.fi

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki