sunnuntai 21. toukokuuta 2023

Mehuisimmat koeajot, osa 5

Saamieni kommenttien perusteella ainakin osa blogini lukijoista on tykännyt siitä, että summaan yhteen menneitä ja mehukkaimpia koeajojani. Nyt saatte lisää sitä mitä tilasitte - tämä taitaa olla jo osa numero 5, jos olen yhtään pysynyt laskuissa mukana.

Menneiden koeajoautojen fiilistely ja läpikäyminen on itsellekkin mieluisaa. Se johtuu siitä, että olen kirjoittanut blogia vuodesta 2014 alkaen, ja ensimmäiset lehtijutut autoista kirjoitin vuonna 2017 koulun työssäoppimisjaksolla. Automaailma on noista ajoista muuttunut todella nopealla tahdilla, varsinkin viimeisten 2 - 3 vuoden aikana. Vuoteen 2025 mennessä muutosta tulee taas olemaan, koska päästörajat kiristyvät EU:n tasolla jälleen kerran. Näitä yhteenvetoja kirjoittaessa ja blogin arkistoja selatessa muutoksen todella vasta huomaakin, kun miettii sitä, mitä on tullut koeajettua. Automaailma ei ole koskaan ollut mielenkiintoisempi kuin nyt!

Jaan tässä muutaman mehuisimman koeajon, joten tarinoitavaa riittää jatkossakin vaikka kuinka pitkäksi aikaa, jos tilausta vain on.

Mercedes-Benz EQC 400, ajamistani autoista numero 1000

Olen pitänyt listaa ajamistani autoista, ja tuhannes ajamani aut tuli täyteen päivämäärällä 2.3.2021. Se oli juhlapäivä, johon olin kutsunut mukaan Helsingin Sanomien toimittajan ja kuvaajan. Tuhannes koeajo tulee täyteen vain ja ainoastaan kerran, joten sitä oli todellakin juhlistettava. Pullaa ja kahvia ei tarjoiltu, vaan keskityimme koeajamaan autoa, kuvaamiseen ja keskusteluun. Ajan keskimäärin noin sadalla autolla vuodessa, joten minun tahdillani auto numero 2000 on listalla vuonna 2031, jos jatkan autojen koeajoa samalla tahdilla.

Juttu julkaistiin Hesarin nettisivuilla ja printissä. Printtiin juttu oli laitettu aukeaman kokoisena. On mielestäni melkoisen kova juttu, että Hesari lähti juttukeikalle Jyväskylään - heillä olisi ollut varmasti varaa kieltäytyä, mikäli juttu ei kiinnosta lainkaan. Juttu julkaistiin printtilehdessä 20.3.2021. Samaisena päivänä tuli täyteen tasan 15 vuotta siitä, kun sain ajokortin. Olen ajanut kaikki listallani olevat 1206 autoa 20.3.2006 jälkeen, jolloin sain B ajokortin.

Tuhannes ajamani auto oli Mercedes-Benz EQC 400 4Matic, jonka valmistus on sittemmin lakkautettu. Autoksi valikoitui tarkoituksella sähköauto, koska liikenteen sähköistyminen ja digitalisoituminen on väistämätön asia. Autovalinnalla haluttiin tietoisesti herättää keskustelua. Keskustelun herättäminen taisi onnistua, sillä juttu nousi julkaisupäivänä Hesarin nettisivujen viidenneksi luetuimmaksi. Olen sittemin googlannut itseäni, ja löytänyt jutun pohjalta keskustelupalstalta viestiketjun, jossa jutusta keskusteltiin.

Jos juttu meni ohitse, pääset siihen tämän linkin kautta. Hesari on laittanut jutun maksumuurin taakse. Tämä on varmasti yksi niitä muistoja josta puhun vielä pitkään, jos minulta kysytään mehukkaimmista autokokemuksista. En olisi ikinä uskonut, että minusta tehdään aukeaman juttu Hesariin, koska kaikista ei todellakaan sellaista tehdä. Se päivä kuitenkin minun kohdallani tuli.

Ford Focus RS, rekisteritunnus FU-2

Aloitan viikon monta kertaa kiertämällä autoliikkeitä. Sattumalta vastaan tuli FU-2 rekisteritunnuksella varustettu Ford Focus RS. Syötin hakukoneeseen rekisteritunnuksen, ja hakutuloksissa oli jotain kamalan törkeää haistattelua. En avaa asiaa enempää tässä, etteivät lapset opi kiroamaan. Voin kuitenkin kertoa, että kun lähdin autolla koeajolle, niin kaikki vastaantulijat jotka hoksasivat rekisteritunnuksen merkityksen, mukaanlukien poliisit, heidän päät kääntyivät. Päät kääntyivät jopa niin paljon, että jos tämä olisi minulla arjen käyttöautona, saattaisin harkita rekisteritunnuksen vaihtamista.

FU-2 on ylivoimaisesti törkein rekisteritunnus, mikä on ollut ajamissani autoissa - jopa 666 rekisteritunnuksen numerosarjana kalpenee tälle. Sellainenenkin on koeajoautoni rekisteritunnuksena ollut.

Kirjoitin autosta jutun myös Keskisuomalaisen sanomalehteen, ja siitä tuli julkaisupäivänä nettisivujen luetuin juttu. Ei mikään klikkiotsikko - vaan Kilkkiotsikko! Jos juttu meni ohitse, pääset sinne tämän linkin kautta. Juttu on maksumuurin takana.

Löysin myös auton edellisen omistajan sosiaalisen median kautta. Sain tietää, että auto on yliteipattu, ja yliteippaus on maksanut 3000 euroa. Jos en väärin muista, FU-2 rekisteritunnus oli aikaisemmin myös Bemarissa.

Saab 9-3 Cabriolet, Amerikan tuonti


Joitakin vuosia sitten olin kaverini kanssa Saimaan ympäriajossa. Autona meillä oli kaverini vuosimallin 1987 Volvo 340 variaattorivaihteistolla, jota pääsin myös ajamaan. Juttelin tapahtumassa vanhan avomallin Saab 900:n omistajan kanssa, joka oli tuonut autonsa Jenkeistä. Kuulemma lähempää ei löytynyt ketään, joka olisi myynyt käyttökelpoisen avomallin Saabin hänen haluamillaan spekseillä.

Kun autoliikkeessä tuli vastaan avomallin Saab 9-3, oli koeajolla käytävä. Eihän tämä tietenkään legendaarinen Saab 900 ole, mutta sen jälkeläinen kuitenkin. Tämäkin auto on tuotu Jenkeistä Suomeen käytettynä. On hieman jännä fiilis, kuinka avomallin Saabeja on kyllä kasattu Suomessa, mutta niitä ei ole täällä oikein osattu arvostaa. Siksi on päädytty tilanteeseen, että jos Suomessa kasatun avomallin Saabin haluaa, sellaisen saattaa joutua etsimään jostakin ulkomailta, ja kotiuttamaan takaisin tänne.

Mielestäni kaikille niille, jotka tuovat maahan avomallin Saabin, pitäisi antaa jonkunlainen kulttuuripalkinto Suomalaisen autonvalmistuksen palauttamisesta takaisin kotimaan ajoneuvorekisteriin.

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti