tiistai 3. syyskuuta 2024

Hei se uudistui! Koeajossa Citroen Jumpy

Citroen Jumpy uudistui, joten se oli taas koeajon paikka. Auton erottaa vanhasta selvästi, sillä uusiksi on mennyt keula, logo, kuin myös kuljettajan paikalta moni asia. Mutta tietyt perusasiat on pysyneet ennallaan - Citroen Jumpy on paku edelleen, ja tietysti nimi on vanha tuttu.

Ajoon lähtenyt auto oli 144 hevosvoimaisella, kaksilitraisella ja neljäsylinterisellä dieselkoneella. Auto on etuvetoinen, ja siinä on kahdeksanvaihteinen automaattivaihteisto. Päästöjen kerrotaan olevan 200 grammaa sadalle kilometrille. Vaihtoehtoja haluavalle tarjotaan myös sähköistä 136 hevosvoiman voimalinjaa. Moottoreiden osalta valinta on tehty helpoksi, sillä sähkön ja dieselin lisäksi muuta valinnanvaraa ei ole tällä hetkellä annettu.

Parin tunnin koeajolenkin perusteella voi todeta sen mitä auton sanotaan olevan - esimerkiksi käytännöllisyys on hyvällä mallilla. Valmistajan ja myyjän puheet on monta kertaa helppo kuitata sillä, että tottakai jokainen omia tuotteitaan kehuu. Mutta nyt puheet on myös lunastettavissa.

Uudistunut Jumpy on tarjolla kahdessa eri koossa - M ja XL, joista koeajoauto on tietysti isompi. Auton teknisiä tietoja katsoessa mukava asia on se, että auto on edelleen tarjolla manuaalivaihteisena ja automaattina, vaikka nykyään lähes kaikki autot myydäänkin automaattivaihteisina. Aina ei ole edes viitsitty laittaa manuaalivaihteista autoa tarjolle, koska menekki on se mikä on. Edelleen on kuitenkin niitä vanhan koulukunnan kuljettajia, jotka manuaalivaihteisen haluaa ja tarvitsee. Yksi manuaalivaihteiden tarvitsija on autokoulu, koska jos suorittaa ajokorttinsa automaattivaihteisella, saa ajokortin vain automaattivaihteiselle autolle.

Ajoasento löytyy käsisäätöjen kautta kohdilleen, ja hallintalaitteiden sijoittelu on 170 senttisen koeajokuskin kannalta toimivaa. Taajamassa ajotuntuma on miellyttävä, ja auto tuntuu olevan hyvin balanssissa. Myös moottoritiellä auto kulkee mukavasti, eikä moitteita ole antaa. Esimerkiksi rengasmelu on saatu hyvin aisoihin. Oikeastaan ainoa mitä autoon koeajon perusteella kaipaisi, on neliveto.

Se mistä itse pidän Jumpyssä, on se, että autossa istutaan normaalia henkilöautoa hieman korkeammalla, jolloin ennakointi kauemmaksi helpottuu. Auton parasta antia on tavallinen arki, mistä se suoriutuu hyvin.


Ajotuntuman osalta uusi Jumpy on miellyttävä auto ajaa. Saman kokoluokan autoista myös Toyota Proace on mennyt uusiksi, mikäli jotain uutuutta haluaa ottaa Citroenin kanssa vertailuun.

Citroen Jumpy tarjoaa parastaan esimerkiksi kiinteistönhuoltoa tai kaupunkialueella jakelukuljetuksia tekevälle yritykselle. Koska myös harrastekäyttöön myydään hyötyajoneuvoja jonkin verran, myös sellaiseen autoa voi harkita, mikäli vain kokoluokka on oikea. Jos Jumpy on liian pieni, kannattaa vertailuun ottaa pykälää suurempi Jumper. Uusi Jumpy lähtee halvimmillaan omaksi 42 196 eurolla.

Auton lainasi koeajoon: Käyttöauto, Jyväskylä / www.kayttoauto.fi

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti