Koeajossa uudistuksen kokenut Volkswagen ID.3

Volkswagen ID.3 oli markkinoille tullessaan futuristinen pläjäys. Sitä se on kieltämättä edelleen, varsinkin jos verrokkina käytetään muuta Volkswagenin mallistoa. Volkswagenin mallistosta futuristisuudessa yltää samaan ainoastaan ID.Buzz, siinä missä esimerkiksi ID.4 ja ID.5 ovat perinteisemmällä tavalla muotoiltuja, samoin tulossa oleva ID.7.

Ensimmäinen ID.3 nähtiin markkinoilla vuonna 2020, joten nyt tuli aika faceliftata autoa pykälän freesimmäksi. Kävin ajamassa autoa tuoreeltaan 2020, ja sama oli edessä heti perään vuonna 2023. Silmämääräisesti arvioiden muutoksia on, mutta niitä on tehty tuttuja piirteitä säilyttäen. Volkswagen on aiemminkin uudistanut mallistoaan perinteet kunnioittaen, eikä tämäkään tapaus ole mikään poikkeus. Tavallaan arvostan sitä, ettei hyväksi havaittuja asioita lähdetä ainakaan pilaamaan, vaan muutoksia tehdään harkiten. Aina ei tarvitse räjäyttää kaikkea kerralla uuteen uskoon, jos syytä ei yksinkertaisesti ole.

Faceliftatussa autossa simerkiksi konepelti on muotoiltu uudelleen. Kuljettajan paikalla on säilytetty paljon tutulta tuntuvia elementtejä. Ajoasento löytyy 170 senttiselle koeajokuskille mallikkaasti kuntoon, ja hallintalaitteiden sijoittelu on toimivaa. Kokoiseni henkilö pärjää myös takapenkillä sen jälkeen, kun kuljettajalla on ajoasento kohdillaan.

Auto käynnistetään laittamalla jarrupedaali pohjaan ja laittamalla vaihde pesään. Avaimen voi pitää vaikka omassa taskussaan. Auton sammuttaminen hoituu siten, että vaihde P asentoon, ja nousee sitten autosta pois. Autossa moni asia on hoidettu digivalikoiden kautta, ja sieltä tarvittavat toiminnot löytyvät onneksi selkeiden kuvakkeiden kautta. Tällä hetkellä autoalalla on menossa suurin muutos sataan vuoteen, kun huomioidaan se, että Henry Ford keksi liukuhihnan 100 vuotta sitten. 

Vastaavaa muutosta mikä nyt on autoalalla meneillään, ei ole ennen nähty, ja se tekee autoalasta erittäin kiinnostavan. Voimanlähteet on muutamassa vuodessa muuttuneet, ja ohjelmistojen merkitys autoissa on kasvanut todella isoksi

 
Volkswagen ID.3 on takavetoinen, eikä etuvetoa tai nelivetoa ole tarjolla. Tehoa löytyy 204 hevosvoimaa, mikä on tämän kokoluokan autolle varsin sopiva lukema, jos mittarina käytetään tavallista arkea. Ajoakun koko on 58 kilowattituntia, ja toimintamatka on WLTP mitattuna 425 kilometriä. Se tarkoittaa sitä, että oikeissa olosuhteissa tähän päästään - joissain tilanteissa jopa pidemmälle. Esimerkiksi talvella pakkasherra syö toimintamatkasta osansa, eikä 425 kilometrin toimintamatkaan silloin päästä. Toisaalta talvikaan ei ole sähköautolle mikään ylitsepääsemätön ongelma, koska tekniikka kehittyy, ja latauspisteiden määrä kasvaa jatkuvasti. Laturille pääsee kyllä tarpeen vaatiessa, oikea asennoituminen ratkaisee.

Taajamassa Volkswagen ID.3 on leppoisa tapaus ajaa. Ajaminen on helppoa, eikä mikään yllätä mitenkään ikävästi. Myös moottoritiellä homma toimii, mutta taajamassa sähköauto on taloudellisempi, koska moottorijarrua pystyy hyödyntämään. Jos on ajanut aiemmalla ID.3:lla, mitään kulttuurishokkia ei tule.

Itse tykkään ID.3:ssa siitä, että edelleen se erottuu ulkonäöllään massasta! Toki saman konsernin Cupra Born perustuu ID.3:een, mutta siihenpä se sitten jääkin. ID.3 on edelleen mukavan futuristinen pläjäys, jonka ostoa voisin harkita varsinkin silloin, kun autovalinta ei saa sulautua massaan, mutta sen on siitä huolimatta toimittava arjessa. Siihen huutoon vastaa Volkswagen ID.3.

Hintaa autolla on 44 290 euroa.

 Auton lainasi: Jyväskylän Autotarvike / www.jklauto.fi

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki

Viikon uutuus - Koeajossa Volvo C40

Mitään yksittäistä syytä en osaa kertoa, mutta Volvoilla olen ajanut aika vähän. Jyväskylän toukokuisessa autokauppapäivässä silmiin pisti kuitenkin Volvo C40. Auto näytti mielestäni kivalle, ja perän muotoilun osalta malli oli sellainen, millaisia autoja nykyään näkee markkinoilla. Googlata kannattaa vaikkapa Renault Arkana, Citroen e-C4X, Mercedes-Benz GLC Coupe, BMW X4 ja X6... Mainituista autoista osa tietenkin painii eri kokoluokassa, eikä sikäli voi täysin suoraan verrata.

Toukokuussa tarjolla olleet koeajot olivat niin lyhyitä, että päätin suosiolla jättää koeajoni johonkin toiseen ajankohtaan. Sisällöntuottajana aikaa menee esimerkiski valokuvaamiseen. Sopiva ajankohta löytyi kesäkuun alussa, jolloin kävin Jyväskylässä Volvon merkkiliikkeessä ajamassa autoa. Tällä kertaa kelikin suosi, vaikka lähipäivät olivat olleet varsin kylmiä ja kosteita. Nyt ei voi nillittää siitä, etten aja koskaan Volvolla - todistettavasti olen ajanut.

Volvo C40 ja XC40 jakavat saman perusrakenteen. Autot on mitoiltaan suurinpiirtein identtisiä, muutamien millien heittoja löytyy. Suurin ero on perän muotoilu. Eroa löytyy myös siinä, että C40 on tarjolla vain täyssähköisenä, kun XC40 on löydettävissä lisäksi polttomoottorilla. Volvo XC40 on minun osaltani tullut ajettua aiemmin, nyt oli ensimmäinen kerta C40:n ratissa.

 
Koeajoauto on vuosimallia 2023. Vuosimallin 2024 myynti on jo aloitettu, ja tuotanto alkaa näillä näppäimillä. 2023 ja 2024 vuosimallien autot näyttävät samalta, mutta eroa löytyy pellin alta. Vuoden 2024 autossa uusiksi on mennyt niin moottorit kuin ajoakku, jolloin toimintamatka on saatu kasvamaan nelivetoisen auton osalta 547 kilometriin.

Kun autoon menee sisälle, silmiin pistää uusi villakangassisusta. Nahkaa ei ole käytetty lainkaan. Ajoasento löytyy sähkösäätöjen kautta, ja 170 senttinen koeajokuski saa ajoasennon mielekkäästi kohdilleen. Hallintalaitteiden sijoittelu on järkevää. Kosketusnäytön valikoiden kautta löytyy toimintoja paljon, mutta siihenkin tottuu nopeasti - kaikki tarpeellinen on selkeiden kuvakkeiden kautta. Myöskään virtalukkoa ei ole eikä tule - koska sitä ei tarvita! Auto käynnistetään istuutumalla kuljettajan paikalle, painamalla jarrupedaalia, ja laittamalla vaihde pesään.

Auto on nelivetoinen, takaveto on saatavissa jos niin haluaa. Tehoa autossa löytyy yli 400 hevosvoimaa. Se on paljon, kun miettii sitä, minkä kokoluokan käyttöauto on kyseessä. Auton ulkonäkö on hämäävä, koska auto näyttää tavalliselta. Liikennevaloista auto kuitenkin lähtee kuin nappi housuista, jos kuljettaja päättää niin haluta. Sen lisäksi että teholukema on iso, sähköautoissa tehot on käytettävissä nyt heti eikä vasta kohta.

Volvo C40 on koeajon perusteella hyvin balanssissa - varsinkin silloin, kun kuljettajalla löytyy malttia. Taajamassa alusta tuntuu miellyttävältä myös mukulakivillä. Myös moottoritiellä meno on toimivaa, mutta taajamassa sähköauto on taloudellisempi. Auto ei ole mikään megalomaanisen iso, mutta esimerkiksi kahden lapsen kanssa ajaessa autolla varmuudella hoituu esimerkiksi mummolareissut ja kesälomaretket. Jos ei tiedä onko C40 vai XC40 omalle kohdalle järkevämpi ratkaisu, voi käydä vertailemassa autoja autoliikkeessä, ja tarvittaessa kysellä myyjältä.

Koeajokokemus Volvolla oli positiivinen, eikä kommenttini ole mitenkään autoliikkeen maksama tai lahjoma.

Jos itse olisin Volvo C40:stä ostamassa, niin varsinkin vuosimallin 2024 autoissa on selvästi enemmän potentiaalia käyttöautoksi, mitä vaikkapa vuosimallin 2023 autossa on.

Auton lainasi: Hämeen Auto, Jyväskylä / www.hameenautovaruste.fi

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki

Viikon vaihtari - Koeajossa BMW Z4

Autoliikkeessä silmään oli jo hetken pistänyt musta BMW Z4. Olin ajanut Z4:ää viimeksi koeajokiertueella vuonna 2010, joten edellisestä Z4:n koeajosta oli vierähtänyt jo tovi aikaa. Välissä koeajossa oli toki käynyt pykälää vanhempi Z3, jotta Bemarin näkemys roadsterista ei pääsisi unholaan saakka. Koska samasta liikkeestä koeajoin aiemmin Mercedeksen SLC:tä, oli nyt vertailun vuoksi haettava koeajoon toisen saksalaismerkin luomus. Tietenkin näissä tilanteissa jossain määrin makuasia, lähteekö kaupasta matkaan BMW vai Mercedes-Benz. Avoauton ostaja ostaa fiilistä.

Nyt koeajoon lähti vuosimallin 2012 BMW. Auto on nähnyt tietä 93 000 kilometriä. Konehuoneessa mylvii kaksilitrainen bensapata, josta irtoaa tehoa 184 hevosvoimaa. Auto on takavetoinen, ja vaihteistona on automaatti. Korimallin tunnus oli vielä tähän maailman aikaan E89, ja auton mallimerkintä kaikkineen BMW Z4 sDrive20i.

Ajoasento löytyy 170 senttiselle koeajokuskille mallikkaasti kuntoon. Varsinkin katon ollessa kiinni käy hyvin ilmi, että auto ei varsinaisesti ole huonoselkäistä varten. Kun katto on auki, helpottuu autosta poistuminen ja autoon meneminen oleellisesti. Kuljettajan paikalla tunnelma on jokseenkin tiivis - mikään lapsiperheen tila-auto tämä ei ole. Koska kyseessä on avoauto, varsinkin katon ollessa auki tavaratila jää murheellisen pieneksi - sinne ei laita kuin kauppakassin.

Moottori käy tervekäyntisen oloisesti - myös sen jälkeen, kun se on ajettu lämpimäksi. Alustatuntuma on taajamassa mukavuuden rajoissa, mutta esimerkiksi hiekkatiellä ja mukulakivillä ajaessa alustan kovuus paistaa jo läpi. Autoa testasin pikkupätkän myös mukulakivillä, koska vihdoin tauon jälkeen keksin paikan, missä sellaiseen Jyväskylässä on mahdollisuus. Taajamassa tykkään erityisesti siitä, että tämä ei ole mikään yliampuva tykki, vaan kokonaisuus on sopivasti balanssissa, ja urheilullisella twistillä.

Myös moottoritiellä homma toimii järkevyyden rajoissa. Valittaa ei voi. Totuus kuitenkin on se, että tämän auton kohdalla ostopäätöstä vie eteenpäin enemmän tunne kuin järki. Kukaan tuskin ostaa järjellä tämmöistä autoa. BMW Z4 on hauska auto niin kauan, kun on lapseton sinkkupoika, tai on varaa pitää tämä vaikkapa perheen kakkosautona.

BMW Z4 on auto, jollaista pitäisi mielestäni päästä ajamaan radalle, tai Norjan pohjoisissa kolkissa mutkitteleville vuonoteille. Vuonoteille lähinnä silloin, kun auton tavaratila riittää matkatavaroiden kuljettamiseen. Silloin kun riittää, kokemus on varmuudella hieno! Vaihtoautona myytävä BMW Z4 pitää sisällään kaiken oleellisen, eikä mitään turhanpäiväistä hömppää.

Yksitoistavuotiaalla autolla on hintaa vielä 29 800 euroa.

Auton lainasi: Rinta-Joupin autoliike, Jyväskylä / www.rinta-jouppi.com

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki

Kunnon ärjykoneella! Koeajossa vaihtoautorivin RAM 1500

Olin hetken katsellut Jyväskyläläisessä autoliikkeessä punaista RAM:ia. Auto oli ollut vaihtoautorivistössä mielestäni jo jonkun aikaa - kauemmin kuin moni muu auto. Mielessäni pyöri kysymyksiä siitä, onko autossa jotain vikaa, vai johtuuko pitkä myyntiaika vain siitä, että nykyinen asenneilmapiiri sorsii isomoottorista autoa?

Yksi syy pitkälle myyntiajalle on varmasti ajokorttivaatimus, sillä B kortillisena näitä ei kannata pitäää. C kortti on perusvaatimus. Syy on puhtaasti verotekninen, sillä B kortillisena tulisi maksuun vähintään järjettömät veroseuraamukset pelkästään siksi, että auto on viisipaikkainen. Toki myös polttoaineiden hinnat karsivat pois niitä, jotka ajattelevat järjellä. Tämmöinen auto ostetaan tunteella.

Kun kelit osuivat kohdalle, kävin hakemassa punaisen paholaisen avaimet. Ulkoisesti auto on siistissä kunnossa. Auto on nähnyt tietä varsin kohtuudella, vain 35 000 kilometriä. Auto on rekisteröity vuonna 2019, joten neljävuotiaalla autolla on ajettu vain noin kymppitonni vuoteen. Se on auton luonne huomioiden todella vähän. Auto on tarkoitettu enenmmän käyttöautoksi kuin talliruusuksi.

 
Koska perässä ja keulassa lukee isolla RAM, ja auton ratissa on Dodgelta tuttu pässilogo, on varmasti hyvä käydä läpi, mistä on kyse? RAM on alkujaan Dodgen lava-automalli, joita myydään Amerikan mantereella huimia määriä. Autot myytiin alkujaan Dodge Rameina, kunnes RAM erotettiin omaksi merkikseen. Mallimerkinnän numerosarja, 1500, 2500 ja 3500 kertoo auton kokoluokan. Nyt ajossa ollut RAM 1500 on malliston miedoin. Kilpailevia malleja on esimerkiksi Chevrolet Silverado ja Ford F150, joista olen koeajanut kumpaakin.

Konehuoneessa mylvii 5,7 litrainen V8, joka tottekee liikanimeä Hemi. Se käy tietysti bensalla. Esimerkiksi Chevroletin koneesta ei voi sanoa Hemi, koska auton valmistanut konserni on eri. Tehoa RAM:ista löytyy 401 hevosvoimaa, eli arkikäyttöä ajatellen jopa enemmän kuin tarpeeksi. Tehoa on jo niin paljon, että talvella vastaavaa autoa koeajaessa piti ajaa maltillisesti, koska renkaina oli M+S. Itse olisin talvirenkaiksi tämmöiseen autoon ostanut jotkut muut. Näin kesäkelillä mitään ongelmia ei ilmene tehojen ja renkaiden osalta. Nimimerkillä kokemusta on niin kesällä kuin talvella.

Kulutuslukemat on vähintään jäätävät - niin jäätävät, etten uskalla niihin edes perehtyä. Kannattaa olla bensakauppiaan kaveri. Varustelistaus on käytännöllinen - vetokoukku, ilmastointiautomatiikka, kahdet renkaat, peruutuskamera... Lisäksi auto on kuljettajan tahtotilan mukaan joko nelivetoinen tai takavetoinen.

Ajoasento löytyy sähkösäätöjen kautta. Kuljettajan paikalla olo on kuin kuninkaalla! Auto lähtee napista käyntiin, ja moottori mylvii oikein mallikelpoisesti. Kone on tervekäyntisen oloinen myös sen jälkeen, kun se on ajettu muutaman tunnin mittaisella koeajolenkillä lämpimäksi. Koska auto on rekisteröity kuorma-autoksi, suurin arkikäytössä mietityttävä asia on rajoitin. Rajoitin saattaa toisinaan olla kierretty jollain virityksillä, mutta on hyvä muistaa rajoittimen kiertämisen olevan laitonta. Muuten fiilistä löytyy vaikka naapurille asti jaettavaksi.

Jos autoa käyttää arkikäytössä, kannattaa varautua siihen, että bensatankissa ja pankkitilillä käy pyörre. Kaikkein todennäköisin ostaja on koneyrittäjä, joille vastaavia pick-upeja on mennytkin paljon. Auto sopii koneurakointiyritykselle vaikka maskotiksi - jos vain viitsii nykyistä asenneilmapiiriä uhmata. Koska kantavuutta ja kokonaispainoa on enemmän kuin Ford Rangerissa tai Toyota Hiluxissa, kuskaa RAM:illa vaikkapa polttoaineet työkoneiden luokse työmaille.

Autossa ei koeajon perusteella ole mitään vikaa. Auto vain vaatii täsmäostajan, joka tietää mitä haluaa ja mitä saa. Järjellä tämmöistä autoa ei osteta, vaan tunteella. Hintaa autolla on 59 890 euroa, joten hintalappu on aika paljon pienempi siitä, mitä vastaava auto on maksanut uutena.

Auto myynnissä: Käyttöauto, Jyväskylä / www.kayttoauto.fi

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki

Toyota Mirai - Vetyauto esillä Jyväskylän kuljetusmessuilla

 
Jyväskylässä oli kuljetusmessut 2023, joten sinne oli suunnattava. Messuhallit ja ulkoalue mukaanlukien nähtävää oli julmetun paljon - itse viihdyin tapahtumassa kaikkina kolmena päivänä, torstaista lauantaihin. Kävijälle tapahtuma oli maksuton, sisäänpääsyyn riitti rekisteröityminen. Messukävijöille oli järjestetty pysäköintitilaa myös Killeriltä, josta oli bussikuljetus itse messutapahtumaan Paviljongille.

Kuljetusmessut oli suuntautunut pääsääntöisesti hyötyajoneuvopuolelle, esiteltävänä oli paljon kalustoa pakettiautoista raskaisiin kuorma-autoihin. Bussipuoli loisti poissaolollaan, sille on omistettu oma näyttelypäivänsä toisena ajankohtana. Messualueella pääsi koeajamaan sähköpakuja  - minäkin koeajoin muutaman: Peugeot e-Expert, Citroen e-Jumpy, Opel e-Combo, sekä Renault e-Master pullakaapilla. Nyt olen virallisesti koeajanut 1210 autoa, joten ihan näin muutama auto listalta löytyy.

Toyotan pisteellä oli esillä jotain, mikä ei tuntunut sopivan massaan - nimittäin henkilöauto! Tarkempi tutkiskelu paljasti, että kyseessä on Toyota Mirai, eli vetyauto. En ollut Miraita, tai ylipäätään mitään muutakaan vetyautoa nähnyt koskaan muualla kuin valokuvissa. Autoa ei ollut rekisteröity, joten koeajamaan en päässyt.

 
Silmämääräisesti Mirai näytti isolta, kokoluokka on verrattavissa suurinpiirtein Toyota Camryyn. Auto on neljäpaikkainen. Sininen väri miellyttää ainakin minun silmääni - voisin itsekkin ottaa autoni juuri tällä värisävyllä. Ja se mikä kiinnostaa tekniikkanörttiä, niin Toyotan messuständillä pääsi kurkistamaan Toyota Mirain konepellin alle.

Toyota lupaa Mirain toimintamatkaksi 650 kilometriä, mikä on varsin toimiva kantama. Isompi ongelma on se, ettei vetytankkauspisteitä ainakaan vielä ole nimeksikään Suomessa. Siksi Toyotan Suomen maahantuojalla ei ole omaa Miraita esittelykäytössä, vaan autoja on lainattu tarpeen mukaan Ruotsista, ja autot on kelkottu tähän maahan laivalla.

 
Suurin yllätys oli minulle se, miten Toyota Mirai tankataan - luukun alta paljastu liitin, mikä näyttää samalta kuin kaasuautossa! Kaasuautoilla olen tankilla käynytkin, kun olen ajanut esimerkiksi maahantuojan Skoda Octavia G-Tecillä.

Nyt kuljetusmessuilla nähty Toyota Mirai on toista, eli uudempaa mallisarjaa. Koska fossiilisista polttoaineista pyritään eroon, ja tulevaisuus on täynnä vaihtoehtoisia voimanlähteitä, on suorastaan harmi, ettei esimerkiksi vetyautoihin ole Suomessa panostettu sen enempää. Maahantuojan mukaan Miraitakin on asiakkaiden toimesta kysytty, mutta kaupat on jääneet syntymättä polttoaineen saatavuuden takia. Se on ymmärretävää, koska kauas ei voi autolla lähteä, koska takaisinkin on päästävä - mieluiten jotenkin muuten kuin hinurin lavalla.

Toyota Mirain koeajoa vielä odotan. Palaan Mirain osalta asiaan sitten, kun olen koeajanut auton!

 Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki

Mehuisimmat koeajot, osa 5

Saamieni kommenttien perusteella ainakin osa blogini lukijoista on tykännyt siitä, että summaan yhteen menneitä ja mehukkaimpia koeajojani. Nyt saatte lisää sitä mitä tilasitte - tämä taitaa olla jo osa numero 5, jos olen yhtään pysynyt laskuissa mukana.

Menneiden koeajoautojen fiilistely ja läpikäyminen on itsellekkin mieluisaa. Se johtuu siitä, että olen kirjoittanut blogia vuodesta 2014 alkaen, ja ensimmäiset lehtijutut autoista kirjoitin vuonna 2017 koulun työssäoppimisjaksolla. Automaailma on noista ajoista muuttunut todella nopealla tahdilla, varsinkin viimeisten 2 - 3 vuoden aikana. Vuoteen 2025 mennessä muutosta tulee taas olemaan, koska päästörajat kiristyvät EU:n tasolla jälleen kerran. Näitä yhteenvetoja kirjoittaessa ja blogin arkistoja selatessa muutoksen todella vasta huomaakin, kun miettii sitä, mitä on tullut koeajettua. Automaailma ei ole koskaan ollut mielenkiintoisempi kuin nyt!

Jaan tässä muutaman mehuisimman koeajon, joten tarinoitavaa riittää jatkossakin vaikka kuinka pitkäksi aikaa, jos tilausta vain on.

Mercedes-Benz EQC 400, ajamistani autoista numero 1000

Olen pitänyt listaa ajamistani autoista, ja tuhannes ajamani aut tuli täyteen päivämäärällä 2.3.2021. Se oli juhlapäivä, johon olin kutsunut mukaan Helsingin Sanomien toimittajan ja kuvaajan. Tuhannes koeajo tulee täyteen vain ja ainoastaan kerran, joten sitä oli todellakin juhlistettava. Pullaa ja kahvia ei tarjoiltu, vaan keskityimme koeajamaan autoa, kuvaamiseen ja keskusteluun. Ajan keskimäärin noin sadalla autolla vuodessa, joten minun tahdillani auto numero 2000 on listalla vuonna 2031, jos jatkan autojen koeajoa samalla tahdilla.

Juttu julkaistiin Hesarin nettisivuilla ja printissä. Printtiin juttu oli laitettu aukeaman kokoisena. On mielestäni melkoisen kova juttu, että Hesari lähti juttukeikalle Jyväskylään - heillä olisi ollut varmasti varaa kieltäytyä, mikäli juttu ei kiinnosta lainkaan. Juttu julkaistiin printtilehdessä 20.3.2021. Samaisena päivänä tuli täyteen tasan 15 vuotta siitä, kun sain ajokortin. Olen ajanut kaikki listallani olevat 1206 autoa 20.3.2006 jälkeen, jolloin sain B ajokortin.

Tuhannes ajamani auto oli Mercedes-Benz EQC 400 4Matic, jonka valmistus on sittemmin lakkautettu. Autoksi valikoitui tarkoituksella sähköauto, koska liikenteen sähköistyminen ja digitalisoituminen on väistämätön asia. Autovalinnalla haluttiin tietoisesti herättää keskustelua. Keskustelun herättäminen taisi onnistua, sillä juttu nousi julkaisupäivänä Hesarin nettisivujen viidenneksi luetuimmaksi. Olen sittemin googlannut itseäni, ja löytänyt jutun pohjalta keskustelupalstalta viestiketjun, jossa jutusta keskusteltiin.

Jos juttu meni ohitse, pääset siihen tämän linkin kautta. Hesari on laittanut jutun maksumuurin taakse. Tämä on varmasti yksi niitä muistoja josta puhun vielä pitkään, jos minulta kysytään mehukkaimmista autokokemuksista. En olisi ikinä uskonut, että minusta tehdään aukeaman juttu Hesariin, koska kaikista ei todellakaan sellaista tehdä. Se päivä kuitenkin minun kohdallani tuli.

Ford Focus RS, rekisteritunnus FU-2

Aloitan viikon monta kertaa kiertämällä autoliikkeitä. Sattumalta vastaan tuli FU-2 rekisteritunnuksella varustettu Ford Focus RS. Syötin hakukoneeseen rekisteritunnuksen, ja hakutuloksissa oli jotain kamalan törkeää haistattelua. En avaa asiaa enempää tässä, etteivät lapset opi kiroamaan. Voin kuitenkin kertoa, että kun lähdin autolla koeajolle, niin kaikki vastaantulijat jotka hoksasivat rekisteritunnuksen merkityksen, mukaanlukien poliisit, heidän päät kääntyivät. Päät kääntyivät jopa niin paljon, että jos tämä olisi minulla arjen käyttöautona, saattaisin harkita rekisteritunnuksen vaihtamista.

FU-2 on ylivoimaisesti törkein rekisteritunnus, mikä on ollut ajamissani autoissa - jopa 666 rekisteritunnuksen numerosarjana kalpenee tälle. Sellainenenkin on koeajoautoni rekisteritunnuksena ollut.

Kirjoitin autosta jutun myös Keskisuomalaisen sanomalehteen, ja siitä tuli julkaisupäivänä nettisivujen luetuin juttu. Ei mikään klikkiotsikko - vaan Kilkkiotsikko! Jos juttu meni ohitse, pääset sinne tämän linkin kautta. Juttu on maksumuurin takana.

Löysin myös auton edellisen omistajan sosiaalisen median kautta. Sain tietää, että auto on yliteipattu, ja yliteippaus on maksanut 3000 euroa. Jos en väärin muista, FU-2 rekisteritunnus oli aikaisemmin myös Bemarissa.

Saab 9-3 Cabriolet, Amerikan tuonti

Joitakin vuosia sitten olin kaverini kanssa Saimaan ympäriajossa. Autona meillä oli kaverini vuosimallin 1987 Volvo 340 variaattorivaihteistolla, jota pääsin myös ajamaan. Juttelin tapahtumassa vanhan avomallin Saab 900:n omistajan kanssa, joka oli tuonut autonsa Jenkeistä. Kuulemma lähempää ei löytynyt ketään, joka olisi myynyt käyttökelpoisen avomallin Saabin hänen haluamillaan spekseillä.

Kun autoliikkeessä tuli vastaan avomallin Saab 9-3, oli koeajolla käytävä. Eihän tämä tietenkään legendaarinen Saab 900 ole, mutta sen jälkeläinen kuitenkin. Tämäkin auto on tuotu Jenkeistä Suomeen käytettynä. On hieman jännä fiilis, kuinka avomallin Saabeja on kyllä kasattu Suomessa, mutta niitä ei ole täällä oikein osattu arvostaa. Siksi on päädytty tilanteeseen, että jos Suomessa kasatun avomallin Saabin haluaa, sellaisen saattaa joutua etsimään jostakin ulkomailta, ja kotiuttamaan takaisin tänne.

Mielestäni kaikille niille, jotka tuovat maahan avomallin Saabin, pitäisi antaa jonkunlainen kulttuuripalkinto Suomalaisen autonvalmistuksen palauttamisesta takaisin kotimaan ajoneuvorekisteriin.

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki

Ensimmäistä kertaa traktorimönkijän ratissa - Koeajossa Can-Am Maverick Sport 1000R

 
Olin hetken katsellut autoliikkeessä Can-Amin traktorimönkijää. Koskaan aikaisemmin en ollut sellaista ajanut, joten ajattelin korjata asiantilan heti, kun mahdollisuus tulee. Kun kelit ja aikataulut vihdoin mahdollistivat, oli käytävä pyytämässä laitteen avaimet.

Can-Am Maverickissa on tuhatkuutioinen moottori, mistä löytyy tehoa 95 hevosvoimaa. Laite on kevyt, joten tehopainosuhde on vähintään hyvällä mallilla. Lisäksi painopiste on saatu mahdollisimman alas, mikä on monellakin tapaa hyvä asia. Laite on kuljettajan mielihalujen mukaan joko takavetoinen tai nelivetoinen. Itse ajoin koeajolenkin takaveto päällä. Ulkonäöllisesti tästä tulee mieleen rantakirppu, mistä tämä tavallaan onkin kyse.

Traktorimönkijät, joissa istutaan vierekkäin, on viimevuosien aikana tuntuneet yleistyvän kovasti. Täytän toukokuun lopussa 36 vuotta. Kun olin 15, ja minulla olisi iän puolesta ollut mahdollisuus suorittaa mopokortti ja traktorikortti, joita en koskaan suorittanut. Silloin elettiin vuosituhannen alkuvuosia, eikä näitä laitteita juuri missään näkynyt. Silloin pinnalla oli monellakin tapaa aivan muut asiat ja toisenlaiset laitteet. Asian olen hoksannut vasta myöhemmin asioita selvitellessäni, koska nuorena en edes haaveillut mopokortin tai traktorikortin suorittamisesta.

Minä hurahdin autoihin ja koneisiin aika myöhään, eli kunnolla vasta autokoulun jälkeen. Vanhempani eivät myötävaikuttaneet konehulluuteeni mitenkään oleellisesti, vaikka kävinkin Jyväskylän ralleissa ensimmäisen kerran joskus 1990 luvun puolivälissä, ollessani juuri ja juuri peruskoulun ensimmäisellä luokalla. Tälläkin hetkellä vanhempani ajavat Skoda Octavialla, joten ovat asioiden suhteen järkeviä.

Ajoasento on 170 senttiselle koeajokuskille toimiva. Kuljettajan paikalla on tarjolla kaikki oleellinen - varsinaisesti mitään ylimääräistä ei ole, eikä tarvitsekkaan olla. Tämä on juuri sitä, mitä välillä toivoisin nykyajan autoissakin - että jäljellä olisi vain oleellinen. Mittaristo sentään tässäkin on digitaalinen. Can-Am lähtee napista käyntiin, ja koneen käyntiääni saa paatuneen bensalenkkarin taatusti syttymään!

Ennen koeajolle lähtöä on syytä muistaa turvavyöt. Nopeus on rajoitettu silloin, kun turvavöitä ei käytetä. Koajolenkki sisälsi vain taajamassa ajelua. Traktorimönkijä on ajettavuudeltaan työkalumainen, joten tämä ei sovi sellaiselle, jota vaivaa kihti ja reumatismi. Jos tykalumaisuuden kestää, Can-Am on erittäin hauska ajettava! Koeajolla myös tuntuu sille, että tällä on parempi ajaa kinttupolkuja kuin asfalttiteitä. Hauskuus yllättää toki taajamassakin, sitä ei voi kieltää. Can-Am Maverick kulkee viittäkymppiä heittämällä. Laite tuntuu lähtevän kuin nappi housuista. Traktorimönkijä tuntuu kauniisti sanottuna kaupunkilaispojan huvipuistolaitteelta!

Kunnon mönkijäfanille Can-Amissa tuskin on mitään yllättävää. Minulle tämä oli ensimmäinen laite, missä esimerkiksi ovien paikalla oli vain verkot, eikä perinteisiä ovia ole lainkaan.

 
Ennen koeajolle lähtöä tuli googletettua Suomen tieliikennelakia, että saako tätä ajaa ilman kypärää? Tämä on rekisteröity T2 luokkaan. Eri lähteistä löytyi yhteneväinen tieto siitä, että kypäräpakkoa ei lain mukaan ole, koska laitteessa on turvakaari. Jos turvakaarta ei olisi, ohjaus ratin sijasta tankomallia, ja istuin olisi penkin sijasta satulamallia, kypäräpakko lain mukaan olisi. Koeajolla tuli mieleen, että tietyissä tilanteissa joko kypärää tai ajolaseja kannattanee käyttää ihan siitä syystä, että tässä laitteessa ei ole edes tuulilasia! Mihin sitä tuulilasia nyt tarvitsee? Kai se on tätä laitetta uutena ostettaessa ollut jonkinlainen fiiliskysymys - olisi kiva testata myös sellaista traktorimönkjiää, missä on koppi, että muuttuuko fiilis jotenkin?

Jos on ajanut autolla, Can-Am Maverickiin tottuu yllättävän nopeasti. Olen aiemmin ajanut myös mopoautolla, ja ymmärrän hyvin, miksi traktorimönkijät myyvät nykyään paremmin kuin mopoautot. Traktorikortin ja mopokortin saa viisitoistavuotiaana, ja traktorimönkijät tuntuvat koeajon perusteella olevan oleellisesti turvallisempia mopoautoihin verrattuna. Jos minun taloudessani asuisi mopokortti-ikäisiä teinejä, he eivät varmasti ostaisi mopoautoja - tai eivät ainakaan tulisi niillä kotia. Voi olla että nyt on oma lehmä ojassa, mutta tämmöisellä traktorimönkijällä taas olisi asiaa kotia.

 
Can-Am Maverick sopii yhtä hyvin arkikäyttöön ja hupiajeluun. Laitteessa on vetokoukku, ja siihen saa kytkeä 682 kiloa painavan peräkärryn. Voisin harkita itselleni tämmöistä jopa harrasteauton korvikkeeksi. Nyt koeajettu Can-Am Maverick on vuosimallia 2022, ja sillä on ajettu 650 kilometriä. Se myydään jo vaihtolaiterivistä. Hintaa on 21 500 euroa.

Tällä kertaa todellakin hymyilytti koeajon jälkeen - muistinko korostaa tarpeeksi sitä, kuinka hauska laite tämä on?

Koeajon tarjosi: Rinta-Joupin Autoliike, Jyväskylä / www.rinta-jouppi.com

Kuvat ja teksti: Mikko Kilkki